11 päivässä 40 tuntia – näin leireilee Suomen hiihtomaajoukkue

Hiihdon maajoukkuelaiset ovat leireilleet heinäkuun omien ohjelmiensa ja mieltymystensä mukaan. Elokuussa miehet kokoontuvat Ylläkselle ja naiset leireilevät parhaillaan Sveitsissä.

Hiihdon maajoukkuelaiset ovat leireilleet heinäkuun omien ohjelmiensa ja mieltymystensä mukaan. Elokuussa miehet kokoontuvat Ylläkselle ja naiset leireilevät parhaillaan Sveitsissä.

Sitten vuorossa ovat Ruhpolding, Val de Senales ja Livigno tai Vuokatti, ennen kuin päästään ensilumen makuun Oloksella.

Elokuussa maajoukkue jakautui kahtia, kun osa halusi leireillä korkealla ja osa kotimaassa: lopulta jako meni suurpiirteisesti siten, että miehet Ylläkselle ja naiset Sveitsiin, joskaan kaikki miehet eivät ole Ylläksellä eivätkä kaikki naiset Sveitsissä. Molemmilla leireillä on tarkoitus tehdä paljon määräharjoittelua. 

– Leireillä hiihtäjien on toivottavaa ja tarkoituksenmukaista harjoitella mahdollisimman paljon yhteisen ohjelman mukaan, sanoo päävalmentaja Reijo Jylhä.

Ylläksen leiri kestää 11 päivää, joiden aikana harjoittelua kertyy leiriohjelman mukaan 40 tuntia. Teemoiksi on nimetty ”ylämäet monilla eri tavoilla” ja ”lajinomaiset laatuharjoitukset”. Määräharjoittelun piristeeksi tehdään nopeusvetoja ja pidetään pariviestiharjoitus perinteisellä. Rullahiihdon ja voimaharjoitusten ohella harjoitusmuotona on jalkalenkkeily.

Tältä näyttää miesten Ylläksen leirin ohjelma:

Maanantai
ap Matkustus, majoittuminen ja lounas
ip juoksu/kävely PK 1:30-2:00

Tiistai
ap Rullahiihto vapaa, nopeusosioita 10×15 s 3:00
ip Juoksu verryttely + hermottava voima 1:15

Keskiviikko
ap Sauvarinne (AerK/VK) 2-3 kertaa Isometsän nousu -> Ylläksen huipulle2:30
ip Rullahiihto tasatyöntö PK 1:30-2:00

Torstai
ap Rullahiihto vapaa, pariviestiharjoitus 10 min AerK + 2x3x3 MK, palautus 20 min + 3 in
ip Juoksu/kävely kevyt PK 1:30

Perjantai
ap Yhdistelmäharjoitus: rullahiihtoa tasatyöntäen + juoksu/kävely PK 4:00
ip Juoksu verryttely + Villen pitovoimaharjoitus 1:00

Lauantai
Lepo

Sunnuntai
ap Rullahiihto tasatyöntö + vapaa, sis. nopeusosioita 5+5×15 s yht. 4:00
ip Juoksu verryttely + hermottava voima 1:15

Maanantai
ap Rullahiihto vapaa AerK/VK nousuharjoitus 6-8 x Äkäslompolon nousu 2:30
ip Juoksu/kävely kevyt PK 1:30

Tiistai
ap Juoksu/kävely vaellus kevyt PK 3:00
ip Juoksu verryttely + Villen pitovoimaharjoitus 1:00

Keskiviikko
ap Rullahiihto perinteinen pariviesti/ryhmähiihtoharjoitus 10 min AerK + 2x3x5 min AnK palautus 20 min + 3min yht. 2:30
ip Juoksu/kävely kevyt PK 1:30

Torstai
ap Rullahiihto tasatyöntö PK, sis. nopeusosioita 10×15 s yht. 3:00

Vauhtia Ruhpoldingista

Syyskuussa Ruhpoldingin leirillä määräpainoitteista harjoituskautta on tarkoitus rikkoa tehoblokilla.

– Leiri kestää kaksi viikkoa ja sen aikana tehdään kaksi kertaa viiden päivän jaksot, joista kumpaankin kuuluu kolme tehoharjoitusta, Jylhä kertoo.

Lokakuussa harjoittelu jatkuu kuitenkin edelleen isoa määrää painottaen. Elokuun tapaan maajoukkueryhmä jakaantuu kahtia: korkealle mielivät lähtevät Keski-Eurooppaan Livignoon ja Val de Senalesiin, kun taas korkean paikan harjoittelua kaihtavat harjoittelevat Vuokatissa. Vuokatin leirillä haetaan jo suorituskykyä esille.

Val de Senalesista on tullut maajoukkueelle jo perinteinen kisakauteen valmistavan leirin paikka, samoin kuin Oloksen ensilumen laduista. Siellä otetaan ohjelmaan enemmän tehoja ja päästään testaamaan kuntoa ensilumen kisoissa.

Maajoukkueen harjoituskauden sujumisesta voit Kestävyysurheilu+:n viime viikon jutusta.

– Outi Hytönen

Edit: Juttua muokattu. Kaikki maajoukkuemiehet eivät osallistu Ylläksen leirille eivätkä kaikki naiset leireile Sveitsissä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026