Tässä Team Kaskipuun hiihtäjät tulevalle talvelle

Team Kaskipuu
Team Kaskipuu hiihti viime talvena ensimmäistä kauttaan Ski Classics -sarjassa. Tulevana talvena talli aikoo ottaa askeleen eteenpäin.

Team Kaskipuu hiihti viime talvena ensimmäistä kauttaan Ski Classics -sarjassa. Tulevana talvena talli aikoo ottaa askeleen eteenpäin.

Tallipäällikkö Kari Varis kertoo, että Team Kaskipuun väreissä nähdään tulevana talvena ainakin Tuomas Mikkonen, Matti Kaski, Veli-Matti Räsänen, Juuso Mäkelä, Oona Kettunen ja Amanda Saari. Variksen itsensä pukiessa kisatrikoot ylleen vapaaksi jää vielä kaksi paikkaa.

– Todennäköisesti paikkoja tarjotaan mieshiihtäjille MM-valintojen varmistuttua, kertoo Varis.

Veli-Matti Räsänen ja Juuso Mäkelä kiertävät lähes kaikki Ski Classics -sarjan kilpailut. Muut hiihtäjät ovat sitoutuneet hiihtämään kolmesta viiteen kilpailua. Talli on mukana heti joulukuun avauksessa Itävallassa.

Ennen kauden avausta luvassa on kaksi leiriä.

– Elokuussa leireillään muutama päivä Vuokatissa ja lokakuussa on luvassa pitempi leiri Espanjan Fuengirolassa, kertoo Varis.

Varis näkee, että lähtökohdat uuteen kauteen ovat ensimmäistä kautta paremmat. Talli on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön ja aikoo ottaa kehitysaskeleita kausi kerrallaan.

– Erityisesti Juuso Mäkelä on panostanut vielä viime vuottakin enemmän tasatyöntöön, ja lähtökohdat uuteen talvet ovat hyvät.

Viime kaudella Mäkelä oli Italian suurklassikkossa Marcialongassa 33:s, joten sijoitusodotukset ensi kauden Ski Classics -kilpailuissa 20 parhaan joukkoon ovat realismia.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026