Viime sunnuntaina Virossa järjestettiin maan suurin massahiihtotapahtuma Tartu Maraton varsin kylmissä olosuhteissa. Lue Maastohiihto.com-sivuston Teemu Virtasen kisamatkakertomus.

Tartu Maraton on hyvin järjestetty hiihtotapahtuma eteläisessä Virossa. Lähtö on hiihtoa seuraaville tutussa Otepäässä ja maali Elvassa. Molemmat paikat ovat noin reilun puolen tunnin ajomatkan päässä yliopistokaupunki Tarttu. Itse olen hiihtänyt kisan monta kertaa, ja se on aina ollut yksi suosikeistani. Rata sopii yleensä hyvin tasatyöntöön, ja olen aina hiihtänyt kisassa hyvin. Tänä vuonna tosin vastassa oli ensimmäistä kertaa “pakkasherra”, mutta maaliin päästiin tälläkin kertaa kunnialla.

Lue myös viime vuoden kisasta: Lauri Lepistö hiihti Tartu Maratonin voittoon

Arktinen lähtö Otepäässä

Viime sunnuntain Tartu Maraton oli yksi alkukauden tärkeimmistä tavoitteistani. Olen saanut olla mukana tässä legendaarisessa kilpailussa useita kertoja, viime vuonna sijoituin 13:nneksi ja kaksi vuotta sitten peräti kymmenenneksi, joten tapahtuma ja sen vaatimukset ovat minulle hyvin tutut. Silti joka kerta Etelä-Viron kumpuilevat maastot ja massalähdön intensiivinen tunnelma tuovat mukanaan oman jännityksensä.

Tällä kertaa jännitys liittyi ennen kaikkea säähän. Ajaessamme kohti Otepäätä auton mittari näytti pahimmillaan -27 astetta. Lähtöhetkellä pakkasta oli noin -20. Edellisenä iltana mielessä pyöri erityisesti kylmä sää, sillä se ei ole koskaan ollut minulle ihanteellinen kilpailuolosuhde. Viikkoa aiemmin keskeytynyt Finlandia-hiihto Lahdessa kummitteli myös taustalla. Silloin kylmyys ja samalla viikolla sairastettu lievä vatsatauti pakottivat jättämään kisan kesken.

Tällä kertaa halusin viedä suorituksen maaliin asti, vaikka valmistautuminen ei ollut täydellinen. Verryttelyä ehdin tehdä ennen starttia vain reilut seitsemän minuuttia, mikä on vähän näin kovassa pakkasessa, mutta toisaalta en halunnut kuluttaa energiaa liikaa ennen pitkää matkaa.

Hyvä alku ja vahva puolimatka

Kisa käynnistyi yllättävän hyvin. Ensimmäiset kilometrit kulkivat rennosti ja kroppa toimi kylmästä huolimatta. Pysyin pitkään sijoilla 20–30 ja löysin hyvän rytmin heti alkuun. Reitti oli alkuperäinen 63 kilometrin linjaus Otepäästä Elvaan, mikä oli hieno asia.

Lunta ei ollut latupohjalla ylenpalttisesti ja paikoin maa tuli näkyviin, mutta järjestäjät olivat jälleen tehneet erinomaista työtä. Latupohjat kestivät, huolto toimi ja kokonaisuus oli ammattimaisesti hoidettu, kuten tässä tapahtumassa on totuttu näkemään. Puoliväliin asti kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja pystyin hiihtämään omalla tasollani hyvässä letkassa.

Loppumatkan haasteet

Puolimatkan jälkeen huomasin, että terävin isku alkoi hiipua. En varsinaisesti simahtanut, mutta en pystynyt vastaamaan oman ryhmäni kovimpiin tempoihin loppumatkalla. Yleensä vahvuuteni on tasainen tai jopa kiristyvä loppu, joten tällä kertaa oli poikkeuksellista, että alku oli selvästi loppua vahvempi.

Arvelen, että kylmä sää ja edellisviikon sairastelu veivät sen viimeisen terävyyden. Noin kolmesta neljään minuuttia kovempi loppu olisi nostanut minut niille sijoille, joille tähtäsin, hieman kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Nyt jouduin seuraamaan, kun oma ryhmä hajosi kovimpien vauhdin kiristyessä.

Sijoitus 38 ja suomalaisittain vahva panos

Maalissa sijoitukseni oli 38. Tulos ei täysin vastannut tavoitteitani, mutta olosuhteisiin nähden suoritus oli kohtuullinen. Olin kilpailun paras 60-luvulla syntynyt hiihtäjä ja kolmanneksi paras suomalainen, mikä antaa kokonaisuudelle myönteisen sävyn.

Tiimimme, Finlandia-hiihto Team, Jukka-Pekka Ojala oli toiseksi paras suomalainen ja sijoittui 47:nneksi, vain muutaman minuutin perässäni.

Kilpailun voittoon hiihti Christopher Kalev ajalla 2.49.57,4. Toiseksi sijoittui Henri Roos vain 0,1 sekunnin erolla ja kolmanneksi Fabian Stocek 0,3 sekuntia voittajasta. Paras suomalainen oli Heikki Isoranta sijalla 14. Naisten kilpailun voitti Tatjana Mannima ajalla 3.26.02,4 ennen Merilin Jürisaarta ja Kaisa Roobaa. Miesten kilpailu ratkesi äärimmäisen tiukassa loppukirissä, mikä kertoo tämän vuoden kisan tasosta.

Tartu Maraton – enemmän kuin kilpailu

Tartu Maraton on paljon enemmän kuin yksi massahiihto. Se on osa virolaista urheiluperinnettä ja yksi Worldloppet-sarjan tunnetuimmista tapahtumista. Lähtöpaikka Otepää tunnetaan Viron talvipääkaupunkina, ja sen ympäristön kumpuilevat metsät tarjoavat vaativan mutta hiihtäjälle nautinnollisen reitin.

Maali Elvassa tuo kilpailuun oman perinteikkään päätöksensä, jossa hiihtäjät otetaan vastaan lämpimässä ja urheilullisessa tunnelmassa. Tartu kaupunkina on Viron henkinen keskus ja tunnettu yliopistokaupunki, jossa yhdistyvät historia, kulttuuri ja vahva liikuntaperinne. Kilpailuviikonloppuna koko alue elää hiihdosta, ja tapahtuma tuo yhteen tuhansia kuntoilijoita ja kilpahiihtäjiä eri maista.

Katse jo seuraavissa koitoksissa

Kilpailun jälkeen ei jääty pitkäksi aikaa fiilistelemään, vaan suuntasimme ripeästi kohti satamaa ja paluulaivaa Suomeen. Matkalla oli aikaa analysoida suoritusta ja kääntää katse jo tulevaan. Vaikka tällä kertaa en yltänyt aivan tavoitteeseeni, Tartu Maraton oli jälleen hieno kokemus ja arvokas kilpailu kauden kokonaisuuden kannalta.

Yksi asia on varma: ensi talvena palataan jälleen Otepäähän. Tavoitteena ei ole ainoastaan hyvä sijoitus, vaan myös oman sarjan voitto. Sitä ennen kuitenkin kohti maailman vanhinta hiihtotapahtumaa Tervahiihtoa Oulussa tämän kuun lopussa ja sieltä maaliskuussa Norjaan Birkebeinerrennetiin, jonka olen viimeksi hiihtänyt vuonna 1990. Loppukauden päätähtäin on tietysti Ruotsissa järjestettävässä maailman pisimmässä massahiihtotapahtumassa Nordenskiöldsloppetissa (220 km), jossa onnistuin viime vuonna olemaan sijalla kahdeksan.

Tartu Maratonin tulokset näet tästä.