Sotshin olympiavoittaja Visma Ski Classics -avaukseen

Sotshin olympiavoittaja ja kahdeksankertainen arvokisamitalisti Anna Haag nähdään tulevana viikonloppuna Visma Ski Classics -kauden avauksessa Ruotsissa. 35-vuotias ruotsalainen nähdään myös tammikuun osakilpailuissa.

Sotshin olympiavoittaja ja kahdeksankertainen arvokisamitalisti Anna Haag nähdään tulevana viikonloppuna Visma Ski Classics -kauden avauksessa Ruotsissa. 35-vuotias ruotsalainen nähdään myös tammikuun osakilpailuissa.

Viisi kuukautta sitten toisen lapsensa synnyttänyt Haag on harjoitellut syksyn aikana 8-10 tuntia viikossa. Uransa Haag lopetti vuonna 2018, mutta hänet on nähty numerolappu rinnassa muun muassa polkujuoksutapahtumissa. Sukset jalassa hän kilpaili viimeksi viime talvena Nattvasan-tapahtumassa.

– Yritän harjoitella mahdollisuuksien mukaan. Teen paljon lyhyitä harjoituksia ja vähän crossfitiä. Mielestäni on hauskaa kilpailla, en tee tätä elääkseni sitä elämää, jota elin ennen. Haluan olla mukana ja mukavaa on tavoite, jota varten harjoitella, kertoo Haag Längd.selle.

Haag hiihtää norjalaisen Team Kaffebryggerietissä vaikka hänet on aiemmin nähty Team Ramuddenin asussa.

– Kuulin, että heillä on tarvetta naishiihtäjälle ja otin yhteyttä.

Haag ei ole vielä varma minkälaiseksi kausi muodostuu hänen osaltaan.

– Koskaan ei tiedä miten homma sujuu lasten kanssa ja pysyykö terveenä. Suunnitelmana on hiihtää tammikuussa kaikki Visma Ski Classics -kilpailut. Sen jälkeen matkustan kohtiin. Helmikuussa en hiihdä mitään. Katsotaan sen jälkeen mitä tapahtuu, sanoo Haag ja kertoo asiaan vaikuttavan sen, että Haagin aviomies Emil Jönsson Haag matkaa paralympialaisiin ruotsalaisen parahiihtäjän aisaparina.

Vaikka Haag odottaa avausviikonloppua innolla, hänellä on maltilliset odotukset.

– Viikonloppu on suuri haaste. Olen alkanut vanhentua ja olen hitaampi.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026