Ski Classicsin medianäkyvyys kasvoi Ruotsissa, Norjassa ja Tsekissä

Ski Classics -sarjan medianäkyvyys on kasvanut viime vuosina sarjan päämarkkina-alueilla Ruotsissa, Norjassa ja Tsekissä.

Ski Classics -sarjan medianäkyvyys on kasvanut viime vuosina sarjan päämarkkina-alueilla Ruotsissa, Norjassa ja Tsekissä.

Tämän ja viime kauden lukujen mukaan tv-näkyvyys tapahtumaa kohti on kasvanut Ruotsissa, Norjassa ja Tsekissä 13,2 prosentilla tällä kaudella viime kauteen verrattuna. Erityisesti tv-näkyvyys tapahtumaa kohden on kasvanut Ruotsissa 1052143:sta 1139316:een, Norjassa 399643:sta 477833:een ja Tsekissä 285976:sta 350051:een.

– Medialukujen kasvu on hyvä todistus siitä, että mielenkiinto Ski Classics -kiertuetta, Pro Tour- ja Challenger-tapahtumiamme, ammattilaistalleja ja niiden urheilijoita kohtaan on kasvussa. Olemme todella ylpeitä ja nöyriä siitä, että yli kaksi miljoonaa ihmistä seuraa jokaista Pro Tour -kilpailua, Ski Classics -sarjan CEO David Nilsson sanoo.

– Nyt, kun kaksi kilpailua on yhä jäljellä, 26 miljoonaa yhteensä tällä kaudella. Toivottavasti jokainen heistä laittaa suksensa jalkaan ja nauttii hienosta lajistamme. Haastamme jokaisen osallistumaan ensi kaudella vähintään yhteen Ski Classics -tapahtumaan. Olemme ylpeitä myös siitä, että Ski Classics -tapahtumat ovat myös harrastajille ja luovat erinomaista terveysliikuntaa kaikille, Ski Classics -sarjan CEO David Nilsson sanoo.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026