Sairastelut Team Mäenpään kiusana talven aikana

Team Mäenpää kärsi keskitalvella sairastumisista, jotka vaikuttivat vielä kevättalvenkin tuloskuntoon. Vaikeudet alkoivat Marcialongan aikaan ja pakottivat sivuun ne hiihtäjät, joiden piti hiihtää eniten kisoja talven aikana ja kerätä tallille pisteitä.

Team Mäenpää kärsi keskitalvella sairastumisista, jotka vaikuttivat vielä kevättalvenkin tuloskuntoon. Vaikeudet alkoivat Marcialongan aikaan ja pakottivat sivuun ne hiihtäjät, joiden piti hiihtää eniten kisoja talven aikana ja kerätä tallille pisteitä.

– Kausi olisi mennyt hyvin, jos korona ei olisi tarttunut joukkueeseen. Viktor sairastui Marcialongassa, mutta ei saanut testien mukaan koronaa. Hanneksella (Mäenpää) ja Christofferilla (Lindvall) sen sijaan todettiin korona. Poissaoloja tuli myös Vasaloppetissa. Hannes ei ollut kunnossa vielä edes Årefjellsloppetissa, kertaa manageri Kim Mäenpää tallin talvea.

Kim Mäenpää lupaa, että tallin toiminta jatkuu.

– Olemme luvanneet olla tukemassa omia hiihtäjiä niin kauan, kuin he jaksavat hiihtää.

– Seuraavana kuukauden aikana ruvetaan suunnittelemaan ensi kautta. Perusrunko on sama. Katsotaan sitten naispuolta ja jos otetaan miehiäkin lisää. Vaatii töitä viikonloppujen aikana, kun arki ollaan tavallisissa töissä.

Anne Kyllönen leireili viime kesänä Team Mäenpään mukana. Kyllönen lienee tulevana talvena jälleen maajoukkueessa, mutta hänelle löytyy aina tilaa Team Mäenpäässä.

– Arvelisin, että hän tulee olemaan maajoukkueessa. Voi olla, että hän hiihtää kauden aikana pari pitkää kisaa, jos hiihtää. Hän on aina tervetullut.

Kauden parhaimmat esitykset Team Mäenpäälle tulivat Ylläs-Levissä, jossa Anne Kyllönen oli 13:s ja miesten puolella viimeiseen kilpailuun mukaan rekrytoitu Markus Vuorela 23:s ja Viktor Mäenpää 34:s. Lisäksi Ylläs-Levissä silmiin pisti nuoren Robin Mäenpää hiihto, hän oli 64:s

– Robin on 19-vuotias. Häntä kiinnostaa vielä normaalimatkatkin. Hän hiihti pari hyvää pitkän matkan kisaa talven aikana.

Kim Mäenpää jakaa näkemyksen, että sarja pitää nykyisellään sisällään monta kisaa ja pelkkä kisojen kiertäminen vaatii paljon resursseja.

– Se on iso haaste monella tapaa. Huoltokin vaatii paljon ja sama mies ei voi kiertää jokaista viikonloppua.

Millä suomalaista pitkän matkan hiihtoa saataisiin eteenpäin, jotta ruotsalaisten ja norjalaisten etumatkaa saataisiin kiinni?

– Lisää rahaa vaaditaan. Se on isoin haaste. Suomesta on tullut enemmän talleja, mutta pitäisi pyrkiä siihen, että tallilla on rahoitus kunnossa ja se kiertää se 100 prosenttisesti kaikki kilpailut ja että mukana riittävän laaja taustajoukko. Ammattimaiseen toimintaan pitäisi pyrkiä ja pystyä maksamaan palkkaa, sanoo Mäenpää ja viittaa kärkitalleihin.

– Rahaa ei Suomesta vielä tässä vaiheessa löydy. Näin se vaan on.

Mäenpää näkee kuitenkin, että kokonaisuutena Suomen pitkän matkan hiihdossa on otettu askelia eteenpäin ja laji houkuttaa monia entistä enemmän.

– Ski Classicsin palkintorahat ovat suuremmat kuin maailmancupissa, senkin puolesta sen pitäisi kiinnostaa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026