Pitkän matkan hiihdossa, aivan kuten pyöräilyssä, toisen hiihtäjän peesaaminen on erittäin hyödyllistä. Termiä peesaaminen (englanniksi drafting) käytetään pääasiassa urheilufysiologiassa ja biomekaniikassa kuvaamaan taktiikkaa suorittaa tietty toimenpide suojatussa tilassa.

Yleisesti ottaen peesaaminen on sitä, kun hiihdetään tai pyöräillään toisen urheilijan takana hyödyntääkseen täten syntyvää matalampaa tuulenvastusta (slipstream). Tämä antaa peesaajalle mahdollisuuden käyttää vähemmän energiaa liikkuessaan samalla nopeudella. Energian säästäminen kannattaa kestävyysurheilussa, kuten hiihdossa, koska se, joka pystyy ylläpitämään nopeinta vauhtia pitkällä matkalla, yleensä voittaa. Hiihdossa tuulenvastustekijä on vain yksi peesaamisen etu. Perässä hiihtävä saa yleensä aina paremman liu’un suksilleen kuin edessä menevä.  

On myös syytä huomauttaa, että edellä hiihtäjätkin hyötyvät peesaamisesta. Verrattuna yksin hiihtoon tai pyöräilyyn, vauhdinpitäjien takana oleminen vähentää etupainetta ja lisää painetta perässä olevan urheilijan takana. Tämä tarkoittaa, että vetäjät saavat itsekin pienen edun takana tulijoista, koska paine heidän takanaan ei laske yhtä jyrkästi.  

Monissa kestävyysurheilulajeissa, kuten hiihdossa, suuri osa urheilijan ulkoisesta voimasta käytetään aerodynaamisen vastuksen voittamiseen. Kahdella komponentilla on keskeinen rooli tässä voimassa: kitkalla ja paineella. Kun urheilijan nopeus on hyvin pieni, kitkavastus hallitsee (friction drag). Normaalissa urheilutoiminnassa painevastus hallitsee (pressure drag), mutta kitkavastus vaikuttaa niissä nopeuksissa, joissa ilmavirta muuttuu laminaarista turbulenttiseksi, mikä puolestaan riippuu urheilijan vaatteiden pintamateriaalista.  

Ruotsissa tehtiin vuonna 1994 tutkimus, jossa pääjoukon kärkisijoilla olevien maastohiihtäjien sykettä verrattiin peesaavien hiihtäjien sykkeeseen (kaksi metriä johtajavan hiihtäjän takana). Tutkimuksessa havaittiin, että peesaavien hiihtäjien syke oli noin kymmenen lyöntiä minuutissa alhaisempi kuin porukkaa vetävillä. 

Toinen tutkimuksen tulos oli, että pienikokoisilla peesaavilla hiihtäjillä syke oli alhaisempi kuin suurempikokoisten vetäjien syke. Näiden kooltaan suurempien hiihtäjien ylimääräinen kehon pinta-ala, jota peesaus ei suojannut, sai heidän sykkeensä nousemaan. 

On siis ilmeistä, että peesaamisesta on valtavasti hyötyä pitkän matkan hiihdossa, ja massahiihtokisoissa siitä on tullut pyöräilyn tavoin normaali menettelytapa. Mielenkiintoista on kuitenkin, että olemme Ski Classics-kisoissa nähneet poikkeuksellisia irtiottoja, jotka ovat kestäneet jopa maaliin asti. Tämä osoittanee, että soolohiihtäjätkin voivat menestyä, jos he ovat tarpeeksi vahvoja irtiottoon ja kykenevät täten jättämään muut nuolemaan näppejään takanaan.