Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Niskaset voittoihin Lapponia-hiihdon avauksessa
Iivo Niskanen ja Kerttu Niskanen veivät voitot Lapponia-hiihdon avanneessa Keimiön Kiekerössä. Aurinkoisessa kevätsäässä hiihdetty 60 kilometrin matka sujui Iivo Niskaselta ennätysvauhtiin 2.27.19,8.
Iivo Niskanen voitti Lapponian ensimmäisen osakilpailun.
Niskanen voitti Remi Lindholmin 7,7 sekunnilla. Saksan Thomas Bing oli kolmas.
– Keli oli kyllä liukas. Ei me mitenkään lujaa hiihdetty, välillä seisoskeltiinkin jäällä, ei niin hirveästi ollut vetomiehiä, Niskanen sanoi.
Hän sanoi nykäisseensä vähän ”pari kilometriä ennen maalia”. Loppuun mahtui pieni mutkakin, kun Niskanen lähestyi maalia ”vanhan muistin mukaan”.
– Siinä muutama sekunti taisi mennä, Niskanen naureskeli.
Inarin SM-kisojen jälkeen Niskanen on hiihdellyt ja lomaillut Oloksella.
– Odotellut, jaksaakohan sitä tänään hiihtää. Siinä mielessä piti ihan nöyrin mielin lähteä.
Remi Lindholm oli leppoisin mielin kakkonen.
– Inarin SM-hiihtojen jälkeen matkustettiin Vuokattiin. Siellä olen ollut. Toissapäivänä tultiin tänne. Hieno tapahtuma olla täällä hiihtämässä, Lindholm kertoi.

Naisten voiton vei Kerttu Niskanen 30,6 sekunnin erolla Eveliina Piippoon. Krista Pärmäkoski oli kolmas.
– Kun oli tunturi kierretty ja vähän matkaa menty, siinä meni sauva. Vähän jo ajattelin, että tämä oli tässä. Sitten oli joku tyttö lenkillä, sain häneltä sauvan. Se oli vähän erimittainen, Niskanen sanoi.
Hän sai lähes omaansa vastaavan sauvan vielä matkan varrella tilalle.
– Kun nousut alkoi, lisäsin vähän vauhtia.
Niskanen on SM-viikonvaihteen jälkeen ”viikon rehkinyt” eli nauttinut hiihtelystä kevät keleissä.
– Tämä on tällaista mukavaa ajanvietettä.
Pärmäkoski hiihti Lapponiassa ensimmäistä kertaa.
– Ihan kiva (kokemus). Suksethan on laitettu jo Inarissa, ja tämä kelihän oli vähän eri. Mulla on pakkaskelin sukset alla, Pärmäkoski sanoi.
– Minulle markkinoitiin tämä retkihiihtona, mutta kysyin Kepalta matkalla, onko tämä tosiaan retkivauhtia. Mutta ihan hauskaa.
Piippo kaatui ensimmäiseen mutkaan, jonka jälkeen hän joutui hiihtämään yksin. Hän sai kuitenkin Niko Nättisen vetoavulla naisten kärkikaksikon kiinni.
TULOKSET
Miehet pitkä Vapaa 60.0 km
1) Iivo Niskanen Lapland Hotels Olos 2.27.19.8, 2) Remi Lindholm Däehlie – Nordic Teamwear Pro T 2.27.27.5, 3) Thomas Bing xc-Ski A/N Skimarathonteam GER 2.27.38.9, 4) Kari Varis Hiihtokulma Oy 2.29.08.8, 5) Miro Karppanen Däehlie – Nordic Teamwear Pro T 2.30.07.1, 6) Juho Mikkonen Lapland Hotels Olos 2.33.01.9, 7) Lauri Mannila Versowood Oy 2.33.16.5, 8) Tino Tiilikainen Vuokatti Ski Team Kainuu 2.33.31.8, 9) Anssi Koirikivi Team Hierontaykköset 2.33.37.8, 10) Joni Mustonen Hiihtokulma Oy 2.33.47.2.
Naiset pitkä Vapaa 60.0 km
1) Kerttu Niskanen Lapland Hotels Olos 2.41.17.8, 2) Eveliina Piippo Däehlie – Nordic Teamwear Pro T 2.41.48.4, 3) Krista Pärmäkoski 2.42.40.2, 4) Terhi Pollari Team Hierontaykköset 2.57.13.1, 5) Johanna Pykäläinen Hiihtokulma Oy 2.59.49.1, 6) Sanna Laari 3.00.24.6, 7) Emilia Kähkönen Versowood Oy 3.02.47.4, 8) Niina Virtanen Team Edux 3.03.16.7, 9) Tellervo Ylimartimo 3.07.02.1, 10) Laura Stichling xc-Ski A/N Skimarathonteam GER 3.12.42.5.
Miehet puolikas 30.0 km
1) Marcel Ott SAS Swiss Academic Skiclub SUI 1.18.08.7, 2) Matias Uusitalo Lajikumppanit 1.20.16.7, 3) Tuukka Posio Vaaran Aihkitalot 1.20.22.2, 4) Urmas Tiits Aiko Academy Oy 1.20.23.4, 5) Pekka Tervaniemi Inarin Yritys 1.20.40.7, 6) Jari Nieminen OttoSki Palvelut 1.26.43.5, 7) Valtteri Veikkola 1.30.19.0, 8) Nuutti Hakala 1.30.39.8, 9) Jarkko Oksanen Pilpasuon Pallo 1.40.11.6, 10) Ivo Lepasaar 1.41.23.7.
Naiset puolikas 30.0 km
1) Eeva Haasanen Korso 1.20.36.1, 2) Anni Angeria Iisalmen Visa 1.23.27.0, 3) Minna Kubin Team Hiihtokonsultti 1.27.08.5, 4) Ilana Onnela 1.27.39.8, 5) Anna Willberg Pakilan Veto 1.30.24.0, 6) Pihka Paasonen Soisalon ampumahiihtäjät 1.34.01.7, 7) Pauliina Oikarinen Sport Corner Ylläs 1.34.47.9, 8) Sanna Veikkola 1.36.44.9, 9) Sanna Elevaara Rakennuspalvelu Vellu 1.43.35.8.