Karolina Hedenströmin menestys kuluneella Ski Classics -kaudella tuli hänelle itselleen yllätyksenä

Karolina Hedenströmillä on takanaan kaksi puolikasta kautta Ski Classicsissa. Nyt, ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan, Karolina Hedenström voitti vaaleanpunaisen nuorten liivin ja kapusi palkintokorokkeelle Jizerskassa.

Karolina Hedenströmillä on takanaan kaksi puolikasta kautta Ski Classicsissa. Nyt, ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan, Karolina Hedenström voitti vaaleanpunaisen nuorten liivin ja kapusi palkintokorokkeelle Jizerskassa.

– Menikö kausi kuten toivoin? Ei, se meni paljon paremmin, sanoo Lager 157 Ski Teamin hiihtäjä.

Hedenström hiihti ensimmäisen Ski Classics -kilpailunsa tammikuussa 2021. Sinä talvena hän hiihti yhteensä neljä pitkän matkan kilpailua, samoin seuraavalla kaudella. Silloin hän pääsi ensimmäistä kertaa kymmenen parhaan joukkoon (kahdeksas Årefjällsloppetissa ja yhdeksäs Ylläs-Levissä). Suuren läpimurtonsa 22-vuotias Hedenström teki kuitenkin tällä kaudella.

Hän puki vaaleanpunaisen nuorten liivin ylleen jo Bad Gasteinin kaudenavausviikonlopun jälkeen, eikä hän ole joutunut luopumaan siitä talven aikana kertaakaan. Rehellisyyden nimissä se ei ole käynyt lähelläkään. Ero toiseksi sijoittuneeseen Ski Team Göhlinsin Hanna Lodiniin oli kokonaiset 724 pistettä:

– Tavoitteenani on koko kauden ajan ollut pitää vaaleanpunainen liivi itselläni. Siinä onnistuminen vaatii lähtöviivalla seisomista kilpailu toisensa jälkeen. Sen olen tehnyt ja on tietysti hienoa, että pystyin varmistamaan voiton vaaleanpunaisesta liivistä jo ennen viimeistä kisaviikonloppua, Hedenström sanoo.

Onko kausi ollut odotustesi mukainen?

– Ei. Se on ollut paljon parempi. Olen pystynyt pitämään tasoni stabiilina ja Jizerskan onnistuminen oli kauden kohokohta, Hedenström kertoo.

Nimenomaan siellä, Tšekin Bedrichovin metsissä vietettyjen haastavien päivien jälkeen, hän onnistui kapuamaan palkintokorokkeelle Ski Classicsissa. Tarttuvalla hymyllään hän onnistui selättämään haasteet ja saapumaan maaliin toisena kauden neljännessä Grand Classics -kilpailussa:

– En urheile kovinkaan tulostavoitteellisesti ja tuntuu, etteivät tulokset myöskään ohjaile minua. Oli mahtavaa päästä maaliin Jizerskassa ja tuntea, että suoriuduin hyvin. Vahvin muistoni sieltä ei ole se, että seisoin palkintokorokkeella, sillä vahvimmat tunteeni koin kilpailun aikana, Hedenström kertoo ja jatkaa:

– Yllätyinkin, että pystyin hiihtää palkintopallille näin aikaisessa vaiheessa. Mutta se on selvä, että teen töitä ollakseni palkinnoilla ja lopulta kaikista paras. 

Mitä haluat kehittää tulevalla kaudella?

– Kaikkea. No ei, se olisi tylsä vastaus. Haluan tulla vahvemmaksi ja nopeammaksi. Luulen, että niille ominaisuuksille luon harjoitteluni perustan tässä vaiheessa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026