Johaug ja Andersson mukana Reistadlöpetissä
Visma Ski Classics -sarjna toiseksi viimeinen osakilpailu Reistadlöpet hiihdetään lauantaina. Väriä kilpailuun tuovat muun muassa Therese Johaug ja Ebba Andersson.
Reistadlöpet on 50 kilometriä pitkä ja reitille osuu koko sarjan kovin nousu, kun kilpailun alkupuoliskolla noustaan noin kuuden kilometrin matkalla 500 metriä ylöspäin.
Therese Johaug pohti ennen Birkbeinerrennetiä hiihtääkö pidoilla vai tasatyönnöllä. Johaug otti lopulta haasteen vastaan ja lähti kilpailuun tasatyönnöllä, mutta Astrid Öyre Slind osoittautui vahvemmaksi. Reistadlöpetiin Johaug on päättänyt lähteä pidoilla.
– En ole hiihtänyt kilpailua ennen. Reitillä on kovia mäkiä, enkä aio tällä kertaa lähteä tasurilla. Pystyn pidoilla hyödyntämään paremmin vahvuuksia ja kapasiteettiani. Siitä tulee kova kisa. Astrid (Öre Slind) on vaikea voitettava. Hauska nähdä kuinka käy.
Johaug voitti maanantaina Norjan mestaruuden 30 kilometrillä. Välipäivät menevät palautellessa.
– Tänään oli ohjelmassa randonneeta kavereiden kanssa vuorilla ja tuntureilla, paljastaa Johaug.
Johaug nähdään numerolappu rinnassa vielä lauantaina jälkeenkin. Hänen vihoviimeinen kisansa on näillä näkymin Skarverennet huhtikuun loppupuolella.
Astrid Öyre Slind ei ole vielä lyönyt lukkoon lähteekö kilpailuun tasatyönnöllä vai pidoilla.
– Riippuu olosuhteista. Jos keli vaihtelee paljon reitin eri osissa ja hyvää, koko matkan toimivaa pitoa on vaikea saada, silloin vaaka kallistuu tasatyönnölle. Joka tapauksessa tasatyöntäjät lähtevät kovaa lakuun ja Therese iskee heti kun mäki alkaa. Uskon myös, että Ebba Andersson tulee olemaan kova, ennakoi Öyre Slind.
Kisan jokerikortti Ebba Andersson oli viime vuonna mukna Visma Ski Classics -osakilpailussa Vålådalenissa tasatyönnöllä.
– Silloin päädyin ratkaisuun olosuhteiden takia. Nyt luvassa on kova rata, mutta pitää seurata vielä sääennusteita ja tuulta ennen ratkaisua, pohtii Andersson.
Anderssonin kausi ei ole ehkä aivan vastannut odotuksia.
– Keväällä vire on mennyt parempaan suuntaan ja toivon, että pysyn lauantaina muiden mukana, sanoo eilen Ruotsin mestaruuskisoista Pohjois-Norjaan matkustanut Andersson.
Myöskään Ida Dahl ei ole tehnyt vielä suksiratkaisuaan. Britta Johanson Norgren sen sijaan on kallistumassa tasatyönnön puolella.
– Olemme kehittyneet tasatyönnössä ja pystymme pitämään sillä aiempaa kovempaa tempoa, perustelee Johanson Norgren.





