Jesper West kehittyy hiihtäjänä kokopäivätyön ohessa

kirjoittaja admin • 04.11.2022
Suomalaisen Jesper Westin reitti Ski Classics -hiihtäjäksi Slavia Pojišťovna Sport Teamiin ei ole kulkenut ehkä tavanomaisinta polkua. Samalla Maalahdesta kotoisin olevan 28-vuotiaan hiihtäjän tarina on kannustava esimerkki muillekin.

Suomalaisen Jesper Westin reitti Ski Classics -hiihtäjäksi Slavia Pojišťovna Sport Teamiin ei ole kulkenut ehkä tavanomaisinta polkua. Samalla Maalahdesta kotoisin olevan 28-vuotiaan hiihtäjän tarina on kannustava esimerkki muillekin.

Jesper West aloitti hiihdon ennen kouluikää, kilpailikin siinä, mutta innostus hiipui lukiossa. Silloin hän pelaili ystäviensä kanssa koripalloa, lentopalloa ja salibandya. Kun West oli 22-vuotias, hänen ystävänsä onnistuivat houkuttelemaan hänet Vasaloppetiin.

– Tavoitteenani oli päästä maaliin. Tulin noin 2400:n paikkeille silloin. Kun matkustin Österbottenista samassa bussissa useiden 500 parhaan joukkoon sijoittuneiden kanssa, ajattelin, että minäkin haluan pystyä siihen. Aloin treenata hieman lisää seuraavan vuoden Vasaloppetia varten, ja oli 1400:n paikkeilla. Tiesin, että olin edistynyt valtavasti vain yhdessä vuodessa ei-niin-suurien harjoitusmäärien ansiosta, West muistelee.

Kotimatkalla hän löysi Nordenskiöldsloppetin, ja tuosta 220 kilometrin matkasta tuli vuoden 2018 tavoite. Sitä ennen West oli jälleen lisännyt harjoitteluaan ja tehnyt useita pitkiä lenkkejä. Hän oli kilpailussa 43:s noin 300 aloittaneen joukossa. Se sai Westin motivoituneeksi ja panostamaan hiihtoon entistä enemmän. Talvesta 2019 tulikin onnistunut: West oli Marcialongassa sijalla 420 lähtönumerolla 2638. Vasaloppetissa sijoitus oli 362:s, 16:nneksi paras suomalainen. Sen jälkeen hän on panostanut hiihtoon paljon, mutta kaksi vuotta ilman kilpailuja ei ollut helppoa. 

– Sain vihdoin vuonna 2022 mahdollisuuden kilpailla Tšekin joukkueessa Slavia Pojistovna Sport Teamissa. Treenasin kovasti ennen talvea.

Joulukuussa hän oli leireilemässä Ylläksellä, mutta sairastui. Hän lepäsi 2–3 viikkoa, jonka jälkeen harjoittelun uudelleenkäynnistäminen ei ollut helppoa.

– Taistelin läpi talven ilman parempia tuloksia. Minulla oli tavoite Vasaloppetissa 200 parhaan joukkoon, mutta tein huonon suksen valinnan ja päädyin 390:nnelle sijalle. Mutta kisan jälkeen oloni oli hieman parempi ja pystyin harjoittelemaan normaalisti. 

Hän ilmoittautuikin Nordenskiöldsloppetiin kolme päivää ennen tapahtumaa, tuli maaliin vajaassa 12 tunnissa ja oli 42:s 500 lähtijän joukossa. 

Viime kausi oli haastava:

– Viime kausi ei ollut mitään mitä olin toivonut. Haluaisin pystyä treenaamaan enemmän, mutta kun teen kokopäivätyötä, se on vaikeaa. Minulla on myös fyysinen työ rakennusalalla, ja se voi olla rasittavaa kropalle.

– Urheilu ja hiihto on jokapäiväistä elämääni. Teen melkein kaiken sen pohjalta. Suunnittelen viikonloppuni niin, että voin tehdä pidempiä harjoituksia. Tulevalle kaudelle tavoitteenani on olla terve ja tehdä parhaani niissä kilpailuissa, joihin osallistun. Toivon myös löytäväni sponsoreita, jotta voisin osallistua mahdollisimman moneen kilpailuun ulkomailla. Toivon myös todistavani, että huippukuntoilija voi kilpailla korkealla tasolla, West sanoo.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • ruotsalaiset Vasaloppet
    1

    Ruotsalaiset voittoihin Vasaloppetissa – Karppanen ja Heiskanen parhaat suomalaiset

    by Teemu Virtanen
    02.03.2025
  • legendaarinen Vasaloppet
    1

    Legendaarinen Vasaloppet hiihdetään huomenna – katso kisa SC Play:ssä

    by Maastohiihto.com
    01.03.2025
  • suomalaiset Vasaloppet
    1

    Suomalaiset lähtevät kovin odotuksin Vasaloppetiin

    by Teemu Virtanen
    01.03.2025
  • Finlandia-hiihdon kärkikolmikko vapaa 2025
    1

    Finlandia-hiihdon vapaan voitot menivät Juuso Tossavaiselle ja Vilma Nissiselle

    by Maastohiihto.com
    23.02.2025
  • Finski vapaan lähtö 2025
    1

    ’Finski’ vietiin kunnialla läpi haasteista huolimatta – katso koosteet

    by Maastohiihto.com
    27.02.2025

Lisää artikkeleita

  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    Suomessa on ollut hiihtosankareita kautta aikojen, ja osa on yhä vahvasti suuren yleisön mielissä ja osa on jo häipynyt unholaan. Menestys ei aina takaa tunnettavuutta, joten tässä artikkelissa Maastohiihto.com-sivuston toimitus pohtii sitä, kuka on maamme tunnetuin hiihtäjä eli kansan keskuudessa unohtumattomin nimi hiihtomaailmassa. Artikkelia on päivitetty eilisestä.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025
  • Viidenkympin väliaikalähdön paluu – mitä mieltä Ski Classics-hiihtäjät ovat kisasta?

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    18.10.2025
  • Team Aktiv mot Kreft taistelee syöpää vastaan – uusi norjalaisjoukkue yhdistää huippuhiihdon ja tärkeän asian

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    18.10.2025
  • Ampumahiihtotähti järkyttää – lopettaa uransa välittömästi, vain 28-vuotiaana

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    17.10.2025