Finlandian voimakaksikko Karppanen ja Mäkelä uskovat Vasaloppetin parhaan mieshiihtäjän tulevan Team Mäenpäästä

Finlandian voimakaksikko
Viime viikonloppuna hiihdettiin Suomen suurin massahiihto Finlandia-hiihto, ja nyt sunnuntaina on vuorossa maailman suurin hiihtotapahtuma Vasaloppet. Tässä artikkelissa Finlandia-hiihdon ykkönen Miro Karppanen ja kakkonen Juuso Mäkelä pohtivat ”Finskin” merkitystä ja katsovat tiukasti tulevan sunnuntain 90 kilometrin koitokseen. Team Mäenpään hiihtäjät uskovat parhaan suomalaisen mieshiihtäjän tulevan heidän riveistään.

Finlandian voimakaksikko Karppanen ja Mäkelä kehuvat Maastohiihto.com:lle viime lauantain kisaa Lahdessa. Molemmat hakivat kovaa harjoitusta ennen Vasaloppetia, ja sen he myös saivat. Kaksikko karkasi heti alussa muilta pitäen niin kovaa vauhtia, että sillä olisi sunnuntain vapaan kisassakin hiihdetty kymppisakkiin. Tulevan sunnuntain kisan tasatyöntömestarit odottavat olevan kuitenkin äärimmäisen kovavauhtinen, joten Finlandian kaltaista näytöstä ei ole odotettavissa, kun paikalla on koko maailman pitkän matkan hiihdon eliitti.

Maastohiihto.com asetti 10 kysymystä Team Mäenpään ykköstykeille aloittaen ensin Finlandia-hiihdosta päätyen Vasaloppetin kautta koko lajin kehitykseen.

1. Millainen kokemus Finlandia-hiihto oli teille ja miten hiihditte sen taktisesti – mitä piditte radasta? 

Miro: Hyvä kokemus ja hyvä harjoitus. Tarkoituksella kova alkuvauhti harjoitusmielessä, ja sitten, kun päästiinkin yllättäen Juuson kanssa irti, niin loppumatka tasaisen reipasta vauhtia vuorovedolla.

Juuso: Taktiikkana oli ottaa kova startti simuloiden Vasaloppetin lähtöä. Itselleni oli hieman yllätys, että pääsimme kahdestaan karkuun, joten jatkoimme hyvän vauhdin pitämistä maaliin saakka. Rata oli mielestäni todella hyvä, soveltuisi jopa Pro Tourin radaksi. Rataan saisi lisättyä vielä muutaman nousun toiselle kierrokselle lähtiessä, jotta se olisi entistä haastavampi. 

2. Miro, mitä Finlandia-hiihdon voitto merkitsi sinulle? Juuso, miten luonnehtisit Suomen suurimman massahiihdon merkitystä lajille?

Miro: Onhan se meriitti, että on nyt Finlandia-hiihdon voitto plakkarissa, ja vielä kun oli ihan hyvätasoinen kilpailu. Ja ainahan hiihtokilpailun voittaminen tuntuu hyvältä.

Juuso: Suomen tunnetuin massahiihto, joten tärkeä tapahtuma säilyttää kisakalenterissa ja yrittää taata lumivarmuus. 

3. Miten Finlandia-hiihtoa voisi mielestänne vielä kehittää lisää?

Miro: Jos kilpasarjaan saisi houkuteltua vielä kovatasoisempia urheilijoita mukaan, saisi se varmasti vielä enemmän näkyvyyttä ja kiinnostusta tapahtumalle.

Juuso: Mikäli tapahtumalle halutaan jatkossakin Ski Classic Challengers-arvo, niin eliittihiihtäjiä kannattaisi huomioida hieman paremmin. Esimerkiksi bag drop, jotta kuivat vaatteet olisivat heti maalissa sekä lähtöruudukko tulisi muodostaa Ski Classicsin rankingin mukaan. 

4. Miten kisa palveli sunnuntain Vasaloppetiin?

Miro: Uskon, että se oli erinomainen valmistava harjoitus Vasaloppetiin.

Juuso: Sain haluamani kovan harjoituksen. Kunto ja jaksaminen on ollut loukkaantumisen jälkeen liian huono, joten halusin parantaa sitä kovalla kisalla.

5. Millaista kisaa odotatte Vasaloppetista ja mitkä ovat tavoitteenne – millaista tiimitaktiikkaa suunnittelette ja miten autatte toisianne kisassa?

Miro: Odotan rajua alkuvauhtia ensimmäiseen nousuun, ja varmasti tulee kova taistelu väsymystä vastaan. Tavoitteena on saada ehjä suoritus, mutta tilaisuuden tullen pitää lähteä rohkeasti hyviin letkoihin, ja jos hyytyminen tulee niin sitten tulee. En usko, että on erityisempää joukkuetaktiikkaa, tilanteen mukaan varmasti mennään.

Juuso: Ei olla vielä keskusteltu taktiikoista. Henkilökohtaisesti Vasaloppet on ollut minulle aina haastava kisa, joten lähden vain tekemään parhaani. Tavoitteet ovat maltilliset.

6. Miksi Vasaloppet on niin arvostettu hiihtäjien keskuudessa?

Miro: Luulen, että sen takia, koska kilpailulla on niin pitkät perinteet ja siitä on muodostunut ajan saatossa todella monen pitkien matkojen hiihtäjien pääkilpailu ja siinä menestyminen on vaikeaa.

Juuso: Johtunee varmaan siitä, että on isoin kisatapahtuma.

7. Olette molemmat hiihtäneet Ski Classics Pro Tour-sarjan kisoja – miten kuvailisitte sarjaa ja miten sitä voisi kehittää eteenpäin?

Miro: Taso on koventunut ja toiminta ammattimaistunut, mutta kisoissa on yleensä kuitenkin hyvä ja rento meininki. TV-tuotantoa voisi pyrkiä kehittämään, mikä tekisi kilpailujen seuraamisesta helpompaa. Siihen toki omat haasteensa tuo pitkät ja monesti paikasta toiseen kulkevat kisareitit.

Juuso: Sarjan taso on mennyt ihan muutamassa vuodessa valtavasti eteenpäin. Uusia hiihtäjiä tulee koko ajan enemmän sekä useammat tallit panostavat valtavasti suksihuoltoon, joten kilpailu on välineellä myös kovempaa. 

8. Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteenne (Miro, aiotko jossain vaiheessa kokonaan keskittyä Ski Classicsiin)?

Miro: Kyllä se on mahdollista. Uskon, että ensi kauteen menen ainakin vielä normimatkoille tähdäten, mutta sen jälkeen katson, mikä on tilanne.

Juuso: Toivon, että urani jatkuisi Ski Classicsissa ja sen myötä omat tulevaisuuden tavoitteeni selkeytyvät.

9. Miten pitkän matkan hiihdon taso ja arvostus saataisiin Suomessa nousemaan samalle tasolle kuin naapurimaissamme?

Miro: Se, että saataisiin useampia suomalaisia kärkipäähän ja he olisivat esimerkkinä muille, kuten Kati Roivas tällä hetkellä, näyttäen, että pitkien matkojen hiihdostakin voi saada itselleen ammatin ja että siitä tulisi totinen vaihtoehto ja tavoite yhä useammille.

Juuso: Toivon, että yhä useampi suomalainen hiihtäjä kävisi kokeilemassa kisoja ja huomaisi, mitä kyseinen laji vaatii. Se saattaisi muuttaa suhtautumista lajiin sekä voisi sytyttää osalla hiihtäjistä kipinän lajia kohtaan. 

10. Lopuksi, kuka on paras suomalainen mieshiihtäjä Vasaloppetissa ja kuka voittaa koko kisan?

Miro: Miro Karppanen ja Andreas Nygaard.

Juuso: Uskon vahvasti, että paras suomalainen löytyy tänä vuonna Team Mäenpäästä.

Lue myös: Finski vietiin kunnialla läpi haasteista huolimatta

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen

Finlandian voimakaksikko veti vuorovedolla karkuun muilta hiihtäjiltä. Kuva: Finlandia-hiihto

Team Mäenpään joukkueenjohtaja Kim Mäenpää uhkuu myös luottamusta tiiminsä hiihtäjiin ennen Vasaloppetia ja kaipaa lisää kovatasoisia pitkän matkan hiihtokisoja Suomeen.

”Miro ja Juuso näyttivät, missä nykyinen taso on Ski Classics-sarjassa. Siellä ajetaan nykyään täydellä vauhdilla heti alusta alkaen. Tällaisia (harjoitus)kilpailuja tarvitaan lisää, jotta hiihtäjien tasoa voidaan nostaa. Taktisesti erittäin hyvä kilpailu molemmilta,” Kim toteaa Maastohiihto.com:lle.

Vasaloppetiin on luvassa haastavat keliolosuhteet, jolloin mahdollisista yöpakkasista riippuen latu-urat voivat olla todella jäiset tai erittäin märät. Kim kertoo, että he tekevät kaikkensa, jotta tiimin mies- ja naishiihtäjät voivat tehdä hyvät suoritukset sunnuntaina. Miron ja Juuson tavoin myös hän uskoo, että paras suomalainen mieshiihtäjä Vasaloppetissa tulee heidän tiimistään.

Kysyttäessä Kimiltä puolestaan kisan palkintopallihiihtäjistä, hän ehdottaa Emil Perssonia voittajaksi, Johan Hoelia kakkoseksi ja Max Novakia kolmanneksi. Naisten puolella hän ennustaa Emilie Fletenin olevan vahvin, Jenny Larssonin ottavan toisen sijan ja kolmanneksi hiihtäisi hänen mukaansa Anniken Gjerde Alnæs.

Vasaloppet hiihdetään sunnuntaina klo 9:00 Suomen aikaa. Hiihtoa voit seurata SC Play-palvelussa. Finlandia-hiihdon lauantain kisan koosteen näet alla olevasta videosta.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    Ampumahiihdon maailmancup jatkuu nyt tänä viikonloppuna Slovian Polkjukassa, ja eilen hiihdettiin yhteislähtökisat, mutta suomalaismenestys jäi laihaksi.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • Martin Löwström Nyenget jatkoi norjalaishiihtäjien juhlia Holmenkollenilla

    kirjoittaja Pasi Rein / STT
    15.03.2025
  • Ebba Anderssonin hylkäys nosti Kerttu Niskasen Holmenkollenilla neljänneksi

    kirjoittaja Pasi Rein / STT
    15.03.2025
  • Team Ragde Charge vei Birkenin voitot

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    15.03.2025
  • Sinivalkoiset Ski Classics-hiihtäjät lähtevät Birkeniin taistelumielellä

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    14.03.2025