Finlandia-hiihto hiihdetään sunnuntaina hyvissä olosuhteissa

Suomen suurin massahiihtotapahtuma Finlandia-hiihto siirtyi viikolla eteenpäin ja tapahtuma järjestetään nyt yksipäiväisenä tänä sunnuntaina. 65 km perinteisen hiihtotavan päämatkan lähtö on klo 9:00 Lahden Urheilukeskuksessa.

Suomen suurin massahiihtotapahtuma Finlandia-hiihto siirtyi viikolla eteenpäin ja tapahtuma järjestetään nyt yksipäiväisenä tänä sunnuntaina. 65 km perinteisen hiihtotavan päämatkan lähtö on klo 9:00 Lahden Urheilukeskuksessa.

Finlandia-hiihto on viimeksi järjestetty vuonna 2019, koska kahtena edellisenä vuonna kisa jouduttiin peruttamaan ensin huonon lumitilanteen takia ja sitten koronarajoitukset estivät massahiihtojen järjestämisen Suomessa. Myös tänä vuonna korona kummitteli pitkään ja välillä näytti jo siltä, että ulkoilmatapahtumia ei voida järjestää, mutta tilanne muuttui nopeasti. Nyt järjestäjät ovat valmiita perinteisen Finlandia-hiihdon läpiviemiselle hyvissä olosuhteissa.

Lahdessa on koko viikon satanut räntää, ja plussa-asteet ovat painaneet lumimassat kasaan. Nyt perjantaina mittari on laskenut pakkasen puolelle ja sateet lakanneet. Sunnuntaille luvataan mukavaa pikkupakkasta ja jopa aurinkoista keliä. Ladut on ajettu useampaan kertaan ja uusi 65 km reitti on valmis vastaanottamaan hiihtäjät. Tapahtumaan voi ilmoittautua vielä huomiseen saakka. Kisapäivänä ei jälki-ilmoittautumisia oteta enää vastaan.

Lahden Urheilukeskuksessa sijaitseva kisakanslia on auki huomenna klo 15:00-19:00 ja sunnuntaina klo 7:00-17:00. Tapahtumassa on tänä vuonna vain perinteisen hiihtotavan matkoja, joista päämatka 65 km lähtee klo 9:00, 32 km matka klo 11:00 ja 20 km matka klo 11:15. Pitkällä matkalla suoritusaikaa on kahdeksan tuntia ja reitillä on viisi huoltoasemaa.

65 km kisaan on ilmoittautunut lukuisia kovia kansallisen tason hiihtäjiä, joista ennakkosuosikkeina voidaan mainita moninkertainen voittaja Kari Varis, Aku Nikander, Mikko Kuusela, Waltteri Vinkanharju, Aleksi Parttimaa, Vili Hämäläinen, Antti Honkimaa ja Finlandia-hiihto Teamin oma Niko Nättinen. Naisten sarjassa vahvat ennakkosuosikit ovat Katariina Lonka, Suvi Karjaluoto ja Oona Kettunen.

– Toivotamme kaikki hiihtäjät tervetulleiksi Finlandia-hiihtoon, jossa tänä vuonna on hieno uusi reitti. Olemme järjestäjinä kiitollisia siitä, että pääsemme järjestämään tapahtuman tänä talvena. Nyt näyttää siltä, että olosuhteetkin ovat kohdallaan, joten uskon, että tapahtuma saadaan vietyä läpi hyvissä tunnelmissa. Vielä mahtuu mukaan, sanoo Finlandia-hiihdon pääsihteeri Tiina Hernesniemi.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026