Finlandia hiihdetään, Vuokatti-hiihtoon ei muutoksia ja muita massahiihtouutisia

Finlandia-hiihto
Tämä talvi on ollut haastava hiihtokisojen järjestäjille, etenkin massahiihdoille. Leuto sää on syönyt lumipatjan ohueksi myös niillä seuduilla, joissa lunta on talven aikana satanutkin. Muutama massahiihto on jo peruttu, mutta toivoa on vielä helmikuun kisoille.

Tämä talvi on ollut haastava hiihtokisojen järjestäjille, etenkin massahiihdoille. Leuto sää on syönyt lumipatjan ohueksi myös niillä seuduilla, joissa lunta on talven aikana satanutkin. Muutama massahiihto on jo peruttu, mutta toivoa on vielä helmikuun kisoille.

Finlandia-hiihto on Suomen suurin massahiihto, ja Lahden seudullakin on ollut vaihteleva talvi, joka on uhannut massahiihdon järjestelyjä . Välillä lunta oli Lahdessa jo yli 40 cm, mutta pitkään jatkunut lauha sää on sulattanut lumet lähes olemattomiin metsissä. Lahden Urheilukeskuksen ympärillä pyörivät tykkilumiladut ovat hyvässä kunnossa, ja Lahden kaupunki ei ole huolissaan maaliskuun lopun Salpasselän kisoista, joissa 40 vuoden tauon jälkeen hiihdetään 50 kilometrin kisa (pois lukien MM-kisojen 50 km hiihdot). Myös Finlandia-hiihdon järjestäjät ovat leudosta talvesta huolimatta varmoja siitä, että hiihto järjestetään. Pian alkava pakkasjakso edesauttaa lumenteossa ja rataa tullaan lumettamaan. Lopulliset reittipäätökset tehdään pian. Finlandia-hiihto hiihdetään lauantaina 22.2.2025 (perinteiset matkat) ja sunnuntaina 23.2.2025 (vapaan matkat).

Lue myös: Finlandia-hiihto Ski Classics Pro Tour-kisaksi?

Vuokatti-hiihto puolestaan on päässyt pälkähästä, ja tapahtuma pystytään järjestämään alkuperäisellä reitillä ilmenee järjestäjien viime torstaina ilmoittamasta päivityksestä. Lumitilanne ei ole tänä talvena ollut hyvä edes Pohjois-Suomessa, mutta Vuokattiin on nyt luvassa mukava pakkaskeli ensi viikolle. Lue lisää tapahtumasta tästä.

Peruutuslistalle joutui jo tammikuulle suunniteltu Motari100 Hämeenlinnassa, ja helmikuun alkuun sijoitettu Hyvinkää Hiihto. Huono lumitilanne esti järjestäjiä saamaan reiteille riittävän hyvät olosuhteet. Mikkelin Savonia hiihto oli suunniteltu helmikuun puolivälille, mutta nyt järjestäjät ovat joutuneet siirtämään tapahtuman ensi vuodelle. BotniaVasa on puolestaan siirretty maaliskuun 15. päivälle. Hiihdon siirrosta voit lukea lisää ProXCskiing.com-sivustolta.

Helmikuun muut massahiihdot Suomessa ovat vielä toistaiseksi tapahtumalistalla. Polvijärvi-hiihto järjestetään helmikuun puolessavälissä, ja järjestäjät eivät ole sivuilleen päivittäneet uutta tietoa kisasta. Sama tilanne on Västerby Långloppetin kohdalla eli toistaiseksi ei uutta tietoa ole saatavilla tapahtuman sivuilta. Kisa on Vasaloppetin virallinen luokittelukilpailu. Kauha-hiihto Kauhajoella on tänä vuonna myös veteraanien pitkien matkojen SM-kilpailu, ja järjestäjät eivät ole vielä päivittäneet uutta tietoa sivuilleen. Pertin Hiihto Kempeleellä järjestetään Finlandia-hiihdon kanssa samaan aikaan, ja uutta tietoa tapahtuman lumitilanteesta ei ole vielä saatavilla järjestäjien sivuilta.

Maalis- ja huhtikuun massahiihdot Suomessa näet alla olevasta listasta, ja niiden tilanteesta on vielä tässä vaiheessa vaikea ennustaa, koska talvea on vielä jäljellä ja kelit muuttavat koko ajan. Alla olevassa listassa ei ole välttämättä kaikki maassamme järjestettävät massahiihtotapahtumat.

Monia suomalaisia kiinnostaa myös Viron Tartu Maratonin kohtalo. Tällä hetkellä hiihto on yhä kalenterissa, mutta paikka vaihtunee Otepäästä Pohjois-Viron Alutaguseen, jossa lumitilanne on parempi. Lopulliset matkat ja reitit päätetään pian. Tapahtuma järjestetään 15.-16.2.2025.

Massahiihdot Suomessa helmikuusta kauden loppuun:

Helmikuu

8.2.2025 Vuokatti Hiihto, Vuokatti

15.2.2025 Polvijärvi-hiihto, Polvijärvi

16.2.2025 Västerby Långloppet, Ekenäs, 50. Kauha-Hiihto, Kauhajoki

22.2.2025 Pertin Hiihto, Kempele, Finlandia-hiihto perinteinen

23.2.2025 Finlandia-hiihto vapaa

Maaliskuu

1.-2.3.2025 Kolin Maisemahiihto, Koli, Lieksa

1.3.2025 Kiteen Rajahiihto, Kitee, 134. Tervahiihto, Muhos, Vantaa-hiihto, Vantaa

2.3.2025 Siirin Hiihto, Tohmjärvi

7.-8.3.2025 Ahmanhiihto, Koli, Juuka/Lieksa

8.3.2025 FIS Jyväskylä Ski Marathon, Jyväskylä

9.3.2025 Pyhäselän Jäähiihto, Joensuu (säävaraus)

15.2.2025 Pogostan Hiihto, Ilomantsi, Jätkänkynttilä Ski Marathon, Rovaniemi

Huhtikuu

4.-5.4.2025 Ylläs-Levi Hiihto, Kolari/Äkäslompolo

7.-11.4.2025 Lapponia Hiihto, Muonio

12.4.2025 Syötehiihto, Pudasjärvi

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026