Astrid Øyre Slind ja Andreas Nygaard Birkebeinerrennetin voittoihin – Kati Roivas parhaana suomalaisena kahdeksas

Ski Classics -sarja jatkui tänään Norjassa 54 kilometrin legendaarisella Birkebeinerrennetillä.

Ski Classics -sarja jatkui tänään Norjassa 54 kilometrin legendaarisella Birkebeinerrennetillä.

Naisten kilpailussa ylivoimaiseen voittoon hiihti alusta asti kovaa vauhtia pitänyt Team Aker Daehlien Astrid Øyre Slind, joka jätti toiseksi tulleen Ida Dahlin 59 sekunnin päähän. Kolmanneksi tulleen Magni Smedåsin ero voittajaan kasvoi kolmeen minuuttiin ja 44 sekuntiin.

Suomalaisista parasta vauhtia piti kahdeksanneksi sijoittunut Kati Roivas, joka on läpi kauden pystynyt tekemään tasaisen hyvää tulosta. Tämän päivän kilpailussa hän jäi Slindille hieman yli seitsemän minuuttia.

Roivas ei aivan pystynyt vastaamaan ensimmäisessä nousussa tehtyyn vauhdinlisäykseen ja joutui jättäytymään kärkiletkasta. Hän sai kilpailun aikana seuraa Linn Sömskarista ja Tove Erikssonista, mutta joutui etenemään myös pitkiä matkoja yksin.

– Tulin yksin aika kauan ja vähän jännitti, että saanko mäkiosuudella revittyä tarpeeksi eroa takaa tuleviin. Loppu on todella nopea ja se tullaan ryhmässä nopeammin kuin yksin. Ihan tyytyväinen olen, vaikka sellainen terävyys puuttuu, enkä päässyt kärkiletkaan mukaan. Kiva nähdä, että perussuoritus riittää top kasiin nyt, Roivas toteaa.

Miesten kilpailun voittotaistelu oli neljän miehen jännitysnäytelmä. Tiukan loppukirikamppailun voitti Team Ragde Chargen Andreas Nygaard, joka päihitti tiimikaverinsa Johan Hoelin vain yhdellä kymmenyksellä. Kolmanneksi tullut Runar Skaug Mathisen jäi niin ikään vain 0,2 sekuntia Nygaardille. Neljänneksi jäi Magnus Vesterheim, joka hävisi sekunnin voittajalle.

Miesten kilpailun parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Heikki Korpela, joka oli 42.

Birkebeinerrennetin jälkeen kokonaiskilpailuja johtavat Team Engconin Ida Dahl sekä Lager 157 Ski Teamin Emil Persson.

Ski Classics -kausi tulee päätökseen kahden viikon päästä, kun vuorossa ovat 1.4. hiihdettävä Reistadløpet sekä 2.4. hiihdettävä Summit 2 Senja.

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Guinnessin ME
    1

    Teemu Virtasesta virallinen Guinnessin maailmanennätysmies – kahden vuoden odotus päättyi ja uusi haaste on tulossa

    by Maastohiihto.com
    22.03.2026

Lisää artikkeleita

  • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

    Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    22.03.2026
  • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    21.03.2026
  • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    21.03.2026
  • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    21.03.2026
  • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    20.03.2026