Vuorinen hiihti suomalaisvärit 14 vuoden tauon jälkeen sprintin palkintosijalle Rukalla

Suomen mieshiihtäjät saavuttivat Rukan maailmancupin sprintissä jokseenkin sen, mitä otettavissa oli.

Suomen mieshiihtäjät saavuttivat Rukan maailmancupin sprintissä jokseenkin sen, mitä otettavissa oli.

Johannes Hösflot Kläbo ja Erik Valnes nappasivat perinteisellä hiihtotavalla kärkisijat Norjaan, mutta Lauri Vuorinen hiihti kolmanneksi ja Niilo Moilanen viidenneksi.

Kaikkiaan seitsemän suomalaista selviytyi sprintin erävaiheeseen, joten maajoukkueen sprinttivalmentaja Ville Oksanen saattoi harmitella vain sitä, ettei Joni Mäki päässyt vielä vauhtiin. Mäki karsiutui aika-ajossa.

–  Ehdottomasti hyvä kokonaistulos, Oksanen tiivisti miesten kilpailun.

Vuorinen hiihti maaliskuussa Falunin sprintissä toiseksi ja otti nyt uransa toiseksi parhaan sijoituksen maailmancupissa. Se ei yllättänyt Oksasta, mutta Moilanen todisti viidennellä sijallaan ja uran ensimmäisellä finaalihiihdolla kehitysharppauksensa.

–  Niilo pystyi kaiken lisäksi haastamaan isompia pyssyjä, Oksanen viittasi Moilasen kamppailuun neljänneksi sijoittunutta Norjan Even Northugia vastaan.

Puolison riehakkaat onnittelut

Vuorinen koki Rukan sprintin uransa parhaaksi kilpailupäiväksi. Tunne kehossa oli niin hyvä, että Vuorinen jopa pettyi kolmanteen sijaan, kun tunsi hieman epäonnistuneensa taktiikassaan.

–  Minulla oli välierästä tosi hyvä fiilis, ja finaali oli siihen nähden jopa pettymys, Vuorinen vahvisti.

–  Onnistuin alku- ja välierässä taktiikassani. Finaalista jäi sellainen tunne, että olisin voinut saavuttaa saman kolmannen sijan monella tavalla.

Vuorinen on sähäkkä tasatyönnössä, mutta hän selvitti Rukalla todella napakasti myös viimeisen nousun.

–  Minulla oli paukkuja siihen, ja suksi oli helposti hiihdettävä. Keskityin vain polkemaan vauhtia, kun ei tarvinnut yhtään miettiä pitoa, Vuorinen lähetti kiitoksensa suksihuoltoon.

Rukan tulos vahvisti Vuorisen viime kauden kehityksen.

–  Kolmas sija on itselle todiste siitä, ettei Falunin palkintopallisijoitus ollut mikään tähdenlento, Vuorinen selitti kolmossijan merkitystä.

Saavutuksesta nautti myös puoliso Johanna Matintalo, joka jännitti Vuorisen hiihtoa maalialueella.

–  Johanna kirkui, halasi ja onnitteli. En oikein muista, mitä hän sanoi, Vuorinen kertoi pariskunnan yhteisestä riemusta.

Moilasella riitti ilonaiheita

Rukan finaalihiihto oli monella tapaa arvokas myös kesän onnettomuudesta toipuneelle Moilaselle. Hän törmäsi heinäkuussa rullahiihtolenkillä pyöräilijään. Kasvojen ja leuan murtumat vaativat leikkaushoidon, ja jäljet näkyvät edelleen hänen kasvoillaan.

–  Onnettomuuden jälkeen oli aluksi epätietoisuutta, mutta toipumisennuste oli hyvä. Siinä vaiheessa ajattelin, että vielä siitä noustaan, Moilanen palasi Rukalla heinäkuun loppupuolen tunnelmiin.

–  Nyt on hyvät fiilikset, kun tuli mahtava cupkauden avaus ja vielä kotiyleisön edessä. Tehty työ tuo tulosta. Pystyin jopa kurkottelemaan Northugin kanssa neljännestä sijasta.

Moilanen onnistui Rukan sprintissä kaikin tavoin.

–  Pystyin tekemään kilpailussa hyviä ratkaisuja. Kasvua on tapahtunut myös taktisessa mielessä, Moilanen myhäili.

Tulokset

Lue myös: Rukan kuningas Iivo Niskanen puski sairastuvalta kympin voittoon

Lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita voit lukea täältä tai osoitteesta ProXCSkiing.com.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026