Venäläisille neloisvoitto nuorten MM-hiihdoissa – Anttola kahdeksas

Venäläishiihtäjät ottivat neloisvoiton nuorten MM-hiihtojen U20-sarjan miesten vapaalla hiihdetyssä 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa Norjan Lygnassa.

Venäläishiihtäjät ottivat neloisvoiton nuorten MM-hiihtojen U20-sarjan miesten vapaalla hiihdetyssä 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa Norjan Lygnassa.

Voittoon hiihti Alexander Ivshin, jolle toiseksi sijoittunut Saveliy Korostelev jäi 8,1 sekuntia. Pronssimitalisti Nikita Denisov jäi voittajalle 12 sekuntia.

Suomen Niko Anttola oli kahdeksas, jääden Ivshinille 1:33. Anttola oli mitalitaistossa vielä 20 kilometrin kohdalla, mutta viimeisellä kympillä erot repesivät.

– Kisa meni aika lailla suunnitelman mukaan. Alussa yritin hyödyntää peesejä mahdollisimman hyvin. Latu oli aika kapea, joten piti pysytellä koko ajan aika hyvillä paikoilla. 20 kilometrin jälkeen venäläiset löivät niin kovaa, ettei vaan kestävyys (itselläni) riittänyt siinä. Sukset olivat hyvät, eikä jäänyt mitään jossiteltavaa, Anttola sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Kahdeksas sija sivuaa Anttolan, 19, uran parasta sijoitusta nuorten MM-kilpailuissa. Viime vuonna hän oli samalla sijalla 10 kilometrin vapaalla.

– Ihan hyvä. Viime vuonna pitkä matka ei ollut kovin hyvä (20:s 30 km perinteisellä), joten siihen nähden ihan hyvä parannus. Hyviä matkoja on täällä vielä tulossa, Anttola sanoi.

Viime vuonna samalta matkalta pronssia hiihtänyt Alexander Ståhlberg oli 13:s. Hän oli mukana kärkiletkassa vielä 13 kilometrin väliajoissa, mutta maalissa eroa voittajaan oli lopulta 2:52.

Veeti Pyykkö oli 19:s ja Konsta Mänyvaara 46:s.

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026