Tuuli saattaa kiusata Skandinavia Cupin hiihtäjiä
Huomenna Islannissa käynnistyvä Skandinavia Cupin viimeinen kilpailuviikonloppu saattaa tarjota haastavia olosuhteita.
Suomen joukkueen valmentaja Jussi Simula kertoo, että avoimella ja puuttomalla alueella kulkeva kisalatu on altis tuulelle ja sääolosuhteet Islannissa saattavat muuttua muutenkin hetkessä.
– Tänään kisaladulle mennessä paistoi aurinko. Sitten tuulen ja pyryn takia kisaladun löytäminenkin oli vaikeaa ja pois lähtiessä näkyi jälleen aurinko, kuvaa Simula.
Sääennusteiden mukaan kisoihin on luvassa lähellä nollaa olevaa pakkaskeliä. Kisajärjestäjät ovat kuitenkin varoittaneet, että perjantaina saattaa tuulla niin kovaa, että kilpailut voidaan joutua jopa perumaan.
Tuulen takia kilpailun peruminen voi Suomessa kuulostaa erikoiselta, mutta viime vuosien aikana esimerkiksi Norjan suurimmat pitkän matkan hiihdot Birkebeinerrrennet ja Skarverennet on jouduttu perumaan tunturialueilla myrskylukemissa puhkuneen tuulen takia.
Ratoja Simula kuvaa työläiksi. Tarjolla on loivaa pitkää nousua eikä alamäissä välttämättä hurjastella.
– Tuulen takia loivat alamäetkin voivat muodostua työpätkiksi. Vauhdinjako nousee tärkeäksi.
Simula nostaa suomalasiennakkosuosikkien joukkoon ainakin Jasmin Kähärän ja nuorten SM-hiihdoissa kovan hiihdon tehneen Johannes Vuorelan. Hyviä sijoja on kenties tarjolla aiempaa helpommin, sillä islannissa kokonaisosallistujamäärä on aiempia Skandinavia Cupin osakilpailuja pienempi. Miehiä on mukana 40-50 ja naisia noin 30.
– Olosuhteiden takia tästä tulee varmasti kaikille uusi ja opettavainen kokemus.
Katso myös: Suomen joukkue ja ohjelma





