Tourin ensikertalainen Ville Ahonen on kolmiloikan nuorten SM-mitalisti

Enimmäistä kertaa Tour de Skille starttaavan Ville Ahosen tie on mielenkiintoinen. Ahonen opiskelee Aalto-yliopistossa diplomi-insinööriksi ja takataskusta löytyy kolmiloikan nuorten SM-mitali.

Enimmäistä kertaa Tour de Skille starttaavan Ville Ahosen tie on mielenkiintoinen. Ahonen opiskelee Aalto-yliopistossa diplomi-insinööriksi ja takataskusta löytyy kolmiloikan nuorten SM-mitali.

Ahonen lunasti paikkansa Tourille Norjan Skandinavia Cupin hyvine hiihtojen ansiosta. Ahonen saalisti nuorten sarjoissa SM-mitaleja perinteisen matkoilla, mutta jalostuminen Tour-hiihtäjäksi on ottanut aikaa. Ahosen oman arvion mukaan kolmen viime kauden onnistunut harjoittelu näkyy nyt tuloksissa.

Ahosta valmentaa hänen isänsä Kari.

– Me tehdään yhdessä tätä hommaa. Hän tekee ohjelmat ja niistä keskustellaan kimpassa, vahvistaa Ahonen

– Kehitys on ollut isohkoa aina silloin, kun on päässyt ehjänä tekemään. Aikuisuran varrella on ollut terveyteen liittyviä vaikeuksiakin.

Ahonen kuvaa harjoittelun punaisen langan löytyvän runsaasta aerobisesta harjoittelusta.

– Se on aika perustekemistä. Paljon aerobista harjoittelua, kun omat heikkoudet löytyvät kestävyyspuolelta. Samaan aikaan pyritään säilyttämään omat vahvuudet; nopeus- ja voimatuotto-ominaisuudet.

Ahonen harrasti juniorivuosinaan yleisurheilua. Parhaana saavutuksena on kolmiloikan SM-hopea 14-sarjassa. Kultakin oli lähellä:

– Hyppäsin viimeisellä kierroksella ennätykseni 12:62 ja menin kärkeen. Kilpailun voittaja hyppäsi sen jälkeen saman tuloksen, mutta hänellä oli parempi toinen hyppy, muistelee Ahonen.

Ahonen kiittelee yleisurheilutaustaansa ja arvioi, että lajia on kiittäminen nopeus- ja voimaominaisuksista, jotka ovat hiihtäjänä hänen vahvuuksiaan.

– Niihin liittyy myös taloudellisuus, jonka turvin pystyy hiihtämään hyvin normaalimatkojakin. Heikkouteni hiihtäjänä ovat raa’an hapenoton puolella.

Imatran Urheilijoiden Ahonen asuu Espoossa ja opiskelee nyt neljättä vuotta energiatekniikkaa. Ahonen

– Välillä se tuottaa tiettyjä haasteita, mutta olen sanonut asiasta kyseleville, että olen hiihtäjä, joka harrastaa opiskelua. Se on hyvä vapaa-ajan homma. Saa ajatuksia vähän muualle. En ole joutunut pitkään aikaa jättämään yhtään treeniä opiskelujen takia väliin, kertoo Ahonen.

Ahosen ennakkoon vahvin matka Tourilla on perinteisen sprintti.

– Siinä kaikki muut kuin pisteet ovat pettymys. Muillakin matkoilla voin taistella pisteistä.

Kokonaiskiertueen osalta Ahosella ei ole ennakkoon tiukkoja tulostavoitteita.

– Ensin pitää saada yksittäisistä kisoista pisteitä kotiin ja katsoa sitten, miten kokonaiskisa muodostuu. Tarkoitus on kuitenkin tehdä mahdollisimman hyvä kokonaistuloskin. Aion hiihtää loppuun asti, päättää Ahonen.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026