Toinenkin sveitsiläinen arvokisamitalisti lopettaa uransa

Eilen uutisoitiin Dario Colognan lopettavansa uransa tulevana keväänä. Sveitsiläinen mediayhtiö SRF kertoo myös toisen arvokisamitalistin Laurien Van der Graaffin lopettavan uransa Colognan tapaan pian alkavan kauden päätteeksi.

34-vuotias Graaff kertoi Davosissa pidetyssä mediatilaisuudessa, että päätös syntyi kesällä ja että hän oli pohtinut lopettamista aiemminkin.

Graaff nappasi toistaiseksi ainoan arvokisamitalinsa viime talvena yhdessä Nadine Fähndrichin kanssa Oberstdorfin MM-hiihtojen vapaan parisprintistä.

Van der Graaffilla on kaksi maailmancupin osakilpailuvoittoa ja yhteensä viisi palkintokorokesijaa.

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026