Therese Johaugin elämänkertakirja on ilmestynyt 

Therese Johaugin odotettu elämäkerta ”Therese Johaug – koko tarina” on nyt julkaistu. Mutta kertoo kirja todella koko tarinan?

Therese Johaugin odotettu elämäkerta ”Therese Johaug – koko tarina” on nyt julkaistu. Mutta kertoo kirja todella koko tarinan?

Therese Johaugin elämänkertateos “Therese Johaug – Hele historien” antaa hyvän käsityksen maastohiihtohistorian yhden suurimman tähden elämästä ja urasta. Kirjan on kirjoittanut NRK:n toimittaja Anders Skjerdingstad. 

Kirjassaan Johaug kertoo sekä dopingtuomiosta että paluusta hiihtoareenoille ja valaisee suhdettaan ruokaan, omaan kehoonsa ja painonhallintaan. Johaug on myös kamppaillut säilyttääkseen painonsa optimina ja oli pitkään niin laiha, että maajoukkueen johto uhkasi kieltää kilpailemisen. Tämä tapahtui Oslon MM-kisojen aikaan vuonna 2011. 

Johaug kertoo myös pitkäaikaisesta romanttisesta suhteestaan Astrid Uhrenholdt Jacobsenin pikkuveljen Sten Andersin kanssa. Tämä suhde päättyi vähän ennen kuin Sten Anders riisti henkensä juuri ennen vuoden 2014 Sotšin olympialaisia. Nykyään Johaug seurustelee  entisen soutajan Nils Jacob Hoffin kanssa 

15-vuotisen uransa aikana Therese Johaug saavutti neljä olympiakultaa, joista kolme Pekingin olympialaisissa tänä talvena ja ensimmäisen viestissä Vancouverin olympialaisissa 2010. Johaug voitti ensimmäisen MM-mitalinsa vuonna 2007 Sapporossa, kun hän 18-vuotiaana sijoittui kolmanneksi 30 km kisassa. Sen jälkeen hän haali 19 mitalia kuudessa MM-kisassa, mukaan lukien kymmenen henkilökohtaista kultaa ja neljä viestikultaa.  

Johaug hiihti 246 maailmancupin osakilpailua debytoiden Otepäässä 27. tammikuuta 2007, ja hän voitti niistä 82. Hän on myös voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun kolme kertaa. Johaug lopetti kilpauransa viime kauden jälkeen. 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026