Tässä on maastohiihdon maailmancupin ensi kauden kalenteri

FIS vahvisti keskiviikkona tulevan kauden maailmancupien kalenterit. Suomessa kilpaillaan jälleen sekä Rukalla että Lahdessa.

FIS vahvisti keskiviikkona tulevan kauden maailmancupien kalenterit. Suomessa kilpaillaan jälleen sekä Rukalla että Lahdessa.

Maailmancup käynnistyy Rukalta, jossa hiihdetään perinteisen sprintti, 10 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä ja 20 kilometrin yhteislähtö.

Rukalta kiertue siirtyy Ruotsiin, jossa kilpaillaan ensin Jällivaarassa ja sitten Östersundissa. Ennen joulua hiihdetään maailmancupia vielä kolmen osakilpailun verran Trondheimissa.

Perinteinen joulukuun maailmancup-paikkakunta Davos on ensi kaudella osa Tour de Skitä. Tour de Ski alkaa 30. joulukuuta Toblachissa, jossa hiihdetään kolme kilpailua. Davos on vuorossa 3. ja 4. tammikuuta. Huipennus on perinteisesti Val di Fiemmessä.

Maailmancupin kolmas periodi käynnistyy 19. tammikuuta Saksan Oberhofista kolmella kilpailulla. Sen jälkeen hiihdetään Sveitsin Gomsissa kolmen kilpailun viikonloppu.

Pohjois-Amerikkaan maailmancup siirtyy helmikuussa, jossa Canmoressa hiihdetään neljä osakilpailua ja Minneapolisissa kaksi.

Salpausselän kisoissa maailmancupia hiihdetään nyt perinteisenä ajankohtana 1. –3. maaliskuuta. Sen jälkeen vuorossa ovat Oslon, Drammenin ja Falunin osakilpailut.

Nuorten MM-mitaleista hiihdetään ensi vuonna helmikuussa Planicassa.

Katso koko kalenteri matkoittain

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026