Talvi voi olla vaarassa – poikkeuksellisen lämmin sää tällä hetkellä

sää rullahiihtäjä sateessa
Marraskuu on alkanut todella lämpimässä säässä vuoden aikaan nähden. Talviset olosuhteet näyttävät vielä olevan kaukana tulevaisuudessa. Onko tuleva talvi jopa vaarassa?

Marraskuu on alkanut todella lämpimässä säässä vuoden aikaan nähden. Talviset olosuhteet näyttävät vielä olevan kaukana tulevaisuudessa. Onko tuleva talvi jopa vaarassa?

Sää näyttäisi lämpiävän eteläisessä ja keskisessäkin Suomessa poikkeuksellisiin lukemiin alkavan viikon puolivälissä . Ilmatieteen laitoksen mukaan mittarit saattavat nousta Kainuuseen asti yli kymmeneen asteeseen. Jos ennusteen mukainen enimmillään noin 12 asteen lämpötila toteutuu, ollaan jo harvinaisissa lukemissa. Tämä tietää hiihtäjille huonoa, sillä ensilumenlatuja ei päästä avaamaan ja rullahiihto kausi jatkunee varsin märissä olosuhteissa alkavan kaamoksen kynnyksellä.

–  Noin korkeita lämpötiloja mitataan Suomessa tähän vuodenaikaan vain kolme tai neljä kertaa vuosisadassa, kertoi päivystävä meteorologi Jari Tuovinen STT:lle.

Hänen mukaansa lämmintä ilmaa pääsee saapumaan Pohjoismaihin hurrikaani Melissan jälkeen hyvin kaukaa, aina Bahamasaarten tienoilta asti.

Sää on meillä kuitenkin syksyistä, eikä aurinko juuri pääse paistamaan.

–  Sumupilveä muodostuu siitäkin syystä, että maan pinta on alkavalla viikolla viileämpi kuin ilma. Voi siis sanoa, että lämpö tulee meille kosteuden ja harmauden mukana. Yksi tai ehkä kaksi sadealuetta kulkee nopeasti Suomen yli idän suuntaan, Tuovinen lisää.

Myös yölämpötilat killuvat hänen mukaansa jopa alimmillaan varsin korkealla, 7–10 asteessa. Loppuviikon ennuste on meteorologin mukaan vielä epävarma. Alustavasti näyttäisi siltä, että torstai olisi hajanaisten sateiden päivä ja perjantai olisi säältään kuivempi.

Lue myös: Ensilumen kausi on alkanut – tsekkaa latutilanne Suomessa

Hiihtäjillä ladut vähissä

Suomen lumitilanne oli sunnuntai-iltana Ilmatieteen laitoksen kartan mukaan sellainen, että lunta oli joitakin senttejä vain Käsivarren Lapissa. Alkavalla viikolla hiihtokelit tuskin laajenevat uusille seuduille.

Ensi viikolle ei ole annettu maanantaista torstaihin yhtään säävaroitusta Suomen maa-alueille. Merialueista Pohjanlahdella tuulee kovaa tiistaina.

–  Vaikka varsin lauhaa keliä on tiedossa, sään yleistilannetta voi kutsua tylsähköksi, Tuovinen makustelee.

Poikkeuksellisen lämmin sää ei rajoitu nyt Euroopassa vain Pohjoismaihin.

–  Esimerkiksi Ranskassa saatetaan mitata Pariisin korkeudella noin 20 lämpöasteen lukemia, meteorologi kertoo.

Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.

Teksti: Pertti Mattila/STT/Teemu Virtanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026