Svendsen ja Rysstad sprintin voittoihin Skandinavia Cupissa Beitostölenissä
Naisten sprinttifinaalissa voittotaisto käytiin norjalaisten kesken. Jo karsinnassa nopeinta vauhtia pitänyt Anna Svendsen oli lopulta maannaisiaan nopeampi ja otti voiton ennen toiseksi tullutta Julie Myhreä. Kolmanneksi kilpailussa tuli Hedda Østberg Amundsen.
Vilma Nissinen eteni parhaana suomalaisena välieriin asti, mutta finaalipaikkaan ei Nissisellä vauhti tänään aivan riittänyt. Nissinen oli välieränsä kolmas, eikä ajallakaan ollut asiaa finaalihiihtoon.
Karsinnasta tiensä erävaiheisiin selvittivät myös Tuuli Raunio, Anni Kainulainen, sekä Tiia Olkkonen. Erävaiheissa kolmikon vauhti ei kuitenkaan enää riittänyt ja paikka välierissä jäi tällä kertaa haaveeksi.
Myös miehissä voittotaisto käytiin norjalaisten kesken, kun kaikki kuusi finalistia tulivat Norjasta. Vahvin heistä tänään oli Aron Aakre Rysstad, joka oli maalissa 0,7 sekuntia ennen karsinnan voittanutta Lars Agnar Hjelmesetiä. Haakon Skaanes täydensi päivän mitalikolmikon.
Suomalaisittain pirteintä vauhtia Beitostölenin sprinttiladuilla piti Ville Ahonen, joka eteni kilpailussa välieriin. Karsinnassa kahdeksanneksi nopeinta vauhtia pitänyt Ahonen jäi kuitenkin välieränsä viimeiseksi, joten luonnollisesti paikkaa finaalihiihtoon ei enää auennut.
Erävaiheissa nähtiin Ahosen lisäksi kaksi muutakin suomalaista, sillä Lauri Lepistö ja Wiljam Mattila selvittivät tiensä karsinnasta jatkoon. Välieräpaikkaan asti kaksikon vauhti ei tänään riittänyt, Lepistön ollessa alkueränsä 4:s ja Mattilan jäädessä oman eränsä viimeiseksi.




