Suomelle olympialaisista kuusi hiihtomitalia – ainoastaan Oslosta -52 ja Sarajevosta -84 parempi saalis
Kerttu Niskanen kruunasi suomalaishiihtäjien hienosti onnistuneen olympiaurakan Pekingin kisojen viimeisellä matkalla. Niskasen pronssi nosti hiihtäjien kokonaissaaliin kuuteen mitaliin.
Olympiahistoriassa suomalaishiihtäjät ovat saaneet korskeamman tuloksen vain 1952 Oslossa ja 1984 Sarajevossa. Niistä kertyi suomalaisille kahdeksan mitalia.
– Kuusi mitalia ja neljä neljättä sijaa eli taistelimme lähes joka lajissa mitaleista, päävalmentaja Teemu Pasanen myhäili.
– Loppuun tuli vielä taistelupronssi Kertulta. Oli hieno hiihto ja hurja loppu. Hän hiihti oikeaa omaa vauhtiaan koko ajan ja pystyi sen ansiosta tulemaan lopun kovaa.
Pasanen mainitsi menestystekijöiksi huolellisen suunnittelun, yksilöllisen valmistautumisen, hyvän suksihuollon ja tehokkaat koronatoimet.
Naisten maajoukkueen valmentaja Ville Oksanen muistutti tiimityöstä ja pienten yksityiskohtien merkityksestä.
– Meillä on tosi hyviä urheilijoita ja heillä hyvää porukkaa ympärillä, esimerkiksi henkilökohtaiset valmentajat ja suksihuolto, Oksanen jatkoi luetteloa.
– Olemme pyrkineet tekemään pienetkin asiat mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi juottopaikalla oli varmistettu, että juomapullo on sellainen, että se varmasti tarttuu käteen.
Nelossijat harmittavat
Naisten maajoukkue saavutti kisoista kolme mitalia ja kolme neljättä sijaa. Niskanen otti hopean ja pronssin, Pärmäkoski pronssin.
– Olen tyytyväinen. Tulos on absoluuttisesti hyvä, mutta jäi myös jossiteltavaa. Neljännet sijat varsinkin joukkuekilpailuissa harmittavat, sillä niistä olisi voinut tulla mitalisarakkeeseen enemmänkin, Oksanen totesi.
Lisäksi naisten menestys rajoittui distanssimatkoille.
Therese Johaug oli kolmella mestaruudella kisojen menestyksekkäin naishiihtäjä. Ruotsin sprinttimestari Jonna Sundling ja venäläinen Jelena Neprjajeva hiihtivät viestit mukaan lukien mitalien värisuoran.
Hiihtoliiton valmennussopimukset ovat kauden päätteeksi katkolla. Pasasen ja Oksasen mukaan jatkosta ei ole vielä keskusteltu.
– Olemme keskittyneet olympialaisiin ihan täysillä. Ei ole vielä mietitty jatkoa, Pasanen vakuutti.





