Suomella on maastohiihtomatkoilta 80 olympiamitalia – Hakulinen ja Mäntyranta kirkkaimmat sinivalkoiset nimet
Suomi on saavuttanut historiansa aikana 80 mitalia olympialaisten maastohiihtomatkoilta. Pekingin maastohiihtojoukkueesta nimensä Suomen olympiahistorian kunniaa loistaville lehdille ovat ehtineet jo piirtää Iivo Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen.
Suomen 80 maastohiihtomitalin saalis koostuu 21 kullasta, 25 hopeasta ja 34 pronssista. Maastohiihto on ollut Suomen leipälaji, sillä 80 mitalia muodostaa lähes puolet Suomen talvikisojen 168 mitalin potista.
Sukupolvien ketjun aloitti Tapani Niku, joka voitti Suomen ensimmäisen maastohiihtomitalin vuoden 1924 kilpailuissa Chamonix’ssa Ranskassa. Niku voitti pronssia 18 kilometrin kilpailusta.
Suomen talviolympiahistorian suurin mitalirohmu on pikaluistelija Claes Thunberg. ”Jääkenttien Paavo Nurmi” voitti viisi kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin vuosina 1924-1928.
Maastohiihtäjistä Veikko Hakulinen voitti urallaan olympialaisista kolme kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Eero Mänryranta ei juuri ”Haku-Veikolle” kalpene; kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Marja-Liisa Kirvesniemellä on kolme kultaa ja kolme pronssia.
Maastohiihtomitalien määrässä Suomi on kaikkien aikojen mitalitilastossa neljäntenä. Edellä ovat Norja, Ruotsi ja Neuvostoliitto/IVY. Norjalla on yhteensä 121 maastohiihtomitalia. Ruotsilla mitaleja on 80 ja Neuvostoliitolla 77, mutta molemmilla on Suomea enemmän kultamitaleja. Suomen perässä tilstossa tulee Venäjä, jolla 41 mitalia. Mukaan on laskettu myös vuoden 2018 kisat, joissa venäläisurheilijat kilpailivat neutraalin lipun alla, rangaistuksena vuoden 2014 suuresta dopinghuijauksesta.
Penkkiurheilijat sytyttävästä viestistä Suomen miehillä on vuosilta 1936-2018 neljä kultaa, kolme hopeaa ja kuusi pronssia. Naisten viestistä vuosilta 1956-2018 Suomella on yksi kulta, kolme hopeaa ja viisi pronssia.
Uusia maastohiihtomitaleja on jälleen jaossa ensi lauantaista alkaen.
Lisää tilastoja löydät Suomen Olympiakomitean kisaoppaasta.
Katso myös: Maastohiihdon ohjelma Pekingin olympialaisissa





