SM-hiihdoissa kohauttanut Olivia Puranen lykki seitsemänneksi nuorten MM-ladulla

Hiljattain 17 vuotta täyttänyt suomalaislupaus jäi vajaat kaksi minuuttia voittajasta.

Hiljattain 17 vuotta täyttänyt suomalaislupaus jäi vajaat kaksi minuuttia voittajasta.

Olivia Puranen sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi nuorten MM-hiihtojen alle 20-vuotiaiden naisten 20 kilometrin yhteislähtökilpailussa. Keskiviikon kilpailu hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla.

Puranen säväytti tammikuun alussa Imatran SM-hiihdoissa, joissa hän hiihti pariviestin Suomen mestariksi Emmi Lämsän kanssa. Hiljattain 17 vuotta täyttänyt hiihtäjälupaus piti hyvää vauhtia Italian Schilpariossa käytävissä nuorten MM-kilpailuissa jo sprintin aika-ajoissa, mutta jäi kilpailussa lopulta 21:nneksi.

Lue myös: AT Ski Team sivakoi naisten parisprintin Suomen mestariksi

Kahdellakympillä Puranen lykki hyvän sijoituksen ja jäi vajaat kaksi minuuttia norjalaisvoittaja Milla Grosberghaugen Andreassenista. Hanna Engesäter Sörbye täydensi norjalaismenestystä toisella sijalla. Kanadan Alison Mackie oli kolmas. Kärkikolmikko on syntynyt vuonna 2005 ja kisaa sarjassa viimeistä kauttaan. Puranen on syntynyt 2008. Tätä taustaa vasten seitsemäs sija on erinomainen.

Selene Rossi oli 10:s, Silva Kemppi 12:s ja Ella Noora Haapalehto 18:s, joten suomalaisten kokonaispanos oli melko hyvä.

Riissanen paras suomalainen miehissä

Pyry Riissanen oli parhaana suomalaisena kymmenes alle 20-vuotiaiden miesten kilpailussa. Hän jäi 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä vajaat kaksi minuuttia norjalaisvoittaja Lars Heggenistä. Italian Gabriele Matli oli toinen ja Norjan Leopold Strand kolmas.

Muista suomalaisista Anton Kemppi oli 20:s, Leevi Passila 29:s ja Anton Packalen 37:s.

Tulokset

Lue myös: Norjan maastohiihtolupaukset rouhaisivat nuorten MM-avauksesta viisi mitalia – suomalaiset jäivät alkueriin

Lue myös: Nuorten MM-kisojen ohjelma ja aikataulut

Lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita löydät osoitteesta Proxcskiing.com.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • FIS Falun
    1

    FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    by Maastohiihto.com
    11.05.2025
  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Alvar Myhlback, Ruotsin juniorisensaatio, keskittyy pitkille matkoille

    Viime kaudella Alvar Myhlback voitti Vasaloppetin, mutta kilpaili samalla myös perinteisessä maastohiihdossa normimatkoilla. Nyt hän on tehnyt päätöksen siitä, mihin aikoo tulevaisuudessa panostaa
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Wassberg-tekniikka – avain sujuvuuteen ja nopeuteen rullahiihdossasi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Kuntohiihtäjien testit – onko niistä hyötyä?

    kirjoittaja Heidi Lehikoinen
    14.05.2025
  • Kuokka on luistelutekniikka ylämäkiin – näin hallitset sen!

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.05.2025
  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025