Ruuskanen: ”Aika uskomaton fiilis!”

Iivo Niskasen bravuurimatkalla jälleen suomalaismenestystä – Arsi Ruuskanen nuorten maailmanmestariksi.

Iivo Niskasen bravuurimatkalla jälleen suomalaismenestystä – Arsi Ruuskanen nuorten maailmanmestariksi.

Perinteisellä tavalla hiihdetty 15 kilometriä on tuonut Suomelle maastohiihtomenestystä viime aikoina, kun Iivo Niskanen juhli matkalla MM-kultaa Lahdessa 2017 ja pari viikkoa sitten olympiavoittoa Pekingin kisoissa. Torstaina kultaa matkalla pokkasi 22-vuotias Arsi Ruuskanen voittamalla maailmanmestaruuden alle 23-vuotiaiden MM-hiihdoissa Norjan Lygnassa.

Kuusamon Erä-Veikkoja edustava Ruuskanen oli viiden kilometrin jälkeen kuudentena, nousi sitten kympin kohdalla kärkeen ja piti Ruotsin Leo Johanssonin loppurutistuksesta huolimatta kärkisijansa loppuun asti. Pekingin olympialaisissakin nähty Johansson jäi lopulta 6,7 sekuntia, Norjan Håvard Moseby oli pronssilla 28,1 sekunnin päässä Ruuskasesta.

Mestari yllättyi itsekin 

–  Aika uskomaton fiilis! En ihan odottanut, että kultaa tulisi. Ajattaelin, että top-kymppi tai top-kuusi olisi sellainen, mihin pystyisi tosi hyvällä hiihdolla. Mutta kaikki meni nappiin: taktiikka, suksi, kaikki toimi, Ruuskanen riemuitsi Hiihtoliiton ääninauhalla Lygnasta.

–  Tosi iso juttu. Tietää, että töitä on tehty ja taso on noussut tosi paljon tälle kaudelle. Kaikki on hyvään suuntaan menossa, ja totta kai tämä avaa mahdollisuuksia tulevaisuuteen joka osa-alueelle. Tosi isosti motivaatiota antaa, tuore mestari mietti vielä näkymiä tulevaisuuteen.

Muista suomalaisista Emil Liekari oli 23:s, Olli Ahonen 36:s ja Oskari Hökkä 48:s.

Kähärä 12:s paluussa ”alhaalle”

Alle 23-vuotiaiden naisten 10 kilometrin perinteisellä maailmanmestariksi ylsi Sveitsin Anja Weber ennen Latvian Patricija Eidukaa ja Venäjän Veronika Stepanovaa. Suomalaisista paras oli 12:nneksi sijoittunut, kärjelle minuutin ja 22 sekuntia hävinnyt Jasmin Kähärä. Vilma Ryytty oli 27:s, Anni Lindroos 41:s ja Josefiina Böök 46:s.

–  Ei ollut ihan hirveän suuria odotuksia, enkä oikein tiennyt, miten kroppa reagoi ensimmäiseen kisaan ”alhaalla” (olympialaisista tulon jälkeen). Siihen nähden olen tyytyväinen hiihtooni. Eroa keulaan tuli tasaisesti, enkä hyytynyt sillä lailla kuin joskus olen näitä pertsan kymppejä hyytynyt, Kähärä sanoi tiedotteessa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026