Rukalla rajusti kaatunut Ristomatti Hakola Ylelle: ”Kyllä tässä äkkiä menee kahdesta neljään viikkoa ihan hukkaan”

Ristomatti Hakola kävi maanantina magneettikuvassa ja on kommentoitunut Ylelle tilannettaan.

Ristomatti Hakola kävi maanantina magneettikuvassa ja on kommentoitunut Ylelle tilannettaan.

Suomen mieshiihdon kärkijoukkoon kuuluva Ristomatti Hakola kaatui pahasti lauantaina Rukalla käydyssä maailmancupin 15 kilometrin kilpailussa. Hakola osui kovauhtisessa laskussa tolppaan ja häneltä murtui kylkiluita. Pekingin olympialaisiin on aikaa päälle kaksi kuukautta, ja Hakola ei ole varma, ehtiikö hän kuntoutua huippuiskuun Pekingiin.

–  Pari kylkiluuta on murtunut, magneettikuvauksessa käynyt Hakola kertoi maanantaina Yle Urheilulle.

–  Lähdetään treenaamaan kivun sallimissa rajoissa. Ei ole montaa vaihtoehtoa. Laitetaan sisäpyörä kuntoon ja ketju kireälle, mies sanaili vielä.

Nyt edessä on korvaavaa harjoittelua, sillä hiihtoharjoitteluun tulee reilusti taukoa.

–  Kyllä tässä äkkiä menee kahdesta neljään viikkoa ihan hukkaan, mutta otetaan, mitä tulee, Hakola kertoi Ylelle.

–  Ei tälle tauolle enää pahempaa paikkaa keksi kuin juuri olympialaisten alle. Jos pääsee vuodenvaihteen jälkeen hiihtämään kilpaa, annetaan mennä ja katsotaan, mihin se riittää. Jos tässä menee kuukausi harakoille, sitten pari–kolme viikkoa hyvää treeniä. Ollaanko sitten kunnossa? Näin se on tapahtunut aiemmin. Katsotaan.

STT

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026