Maastohiihtäjä Ristomatti Hakola on tyytyväinen, että selvisi lauantaisesta kaatumisestaan kahden kylkiluun murtumisella. Kovavauhtisesta laskusta voisi saada ainekset jopa muistokirjoitukseen.

–  Selvisin hengissä. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä kuin miten kävi, Hakola painotti tiistaina STT:lle.

Pääkaupunkiseudulla pääsee muutamissa paikoissa jo hiihtämään tykkilumiladuilla, mutta Kauniaisissa asuva Hakola ei pidä kiirettä ladulle.

–  Teen oireiden mukaan sen mitä pystyn. Aamulla sisäpyöräilin kepeästi. Seuraavaksi ajattelin kokeilla juoksumattoa, mutta kävelemällä tietysti. Hengästyminen tuntuu ikävältä eikä voi tehdä isoilla tehoilla. Nukkuma-asennon löytäminen on ollut vaikeaa, mutta ei tämä muuten häiritse normaalielämää.

Sisällä liikkumiseen on selvä syy. Ulkona liukastumisriski kasvaa, mutta toisaalta Hakola tuntee myös kodin vaarat. Kesällä hän kolhi koipensa sohvanjalkaan, ja varvas murtui. Harjoituskausi oli vaikea, joten pariviestin MM-hopeamitalistin valmistautuminen olympiakauteen eteni tuskaisesti.

Isku kulman takaa

Rukan kisojen aattona hän painotti, ettei uusiin takaiskuihin olisi enää varaa.

–  Heti kulman takana oli seuraava, Hakola naurahti kohtalolleen jälkeenpäin.

Perjantaina hän kolaroi sprintissä. Lauantaina 15 kilometrin perinteisen kilpailussa rysähti kovemmin. Kyljen lisäksi hän sai tällin kasvoihinsa, mutta kylkivamma on se, mikä peittää helmikuun olympialaiset hämärään.

–  Ainakaan pariin viikkoon en pääse hiihtämään. Sitten kun pääsen, aloitan lähiladulla ja jatkan myöhemmin Vuokattiin. Siellä olen ennenkin päässyt kuntoon.

Paluu kilpaladuille tapahtuu aikanaan, mutta sitä ei tiedä kukaan, ehtiikö Hakola olympiakuntoon helmikuuksi.

Loukkaantuminen käynnisti spekulaatiot, menettikö Suomi jo mahdollisuudet 4×10 kilometrin viestimitaliin. Hakolalle olisi käyttöä myös pariviestissä.

–  Huippu-urheilussa ei viitsisi paljon antaa tasoitusta, mutta sain tällaiset kortit eikä harmittelu auta. Yritän pitää mielialan korkealla. Pekingin olympialaiset ovat urani tärkeimmät kisat, mutta jos en pääse sinne niin sitten en pääse. Se on elämää.

STT – Petteri Ikonen