Pohti Ski Team voitti miesten kauden viimeisen viestin, Imatra vei viesticupin

Joni Mäki toi Pohti Ski Teamin Suomen cup -kauden viimeisen viestin voittajana maaliin Rovaniemellä. Kakkoseksi sijoittui Imatran Urheilijat ja kolmanneksi Tampereen Yritys. Miesten viesticupin voitti Imatran Urheilijat.

Joni Mäki toi Pohti Ski Teamin Suomen cup -kauden viimeisen viestin voittajana maaliin Rovaniemellä. Kakkoseksi sijoittui Imatran Urheilijat ja kolmanneksi Tampereen Yritys. Miesten viesticupin voitti Imatran Urheilijat.

Pohti Ski Teamin joukkueessa hiihtivät Niilo Moilanen, Joel Ikonen ja Joni Mäki.

– Ihan hyvä veto oli. Yhden käden sormilla laskettavissa normimatkan kisat itselle tänä vuonna, mutta ihan tyytyväinen olen, kommentoi avausosuuden hiihtänyt Moilanen Hiihtoliiton tiedotteessa. 

– Se meni aikalailla suunnitelmien mukaan. Ei pidetty hirveän kovaa vauhtia, joten ratkottiin sijoitukset sitten lopussa. Vähän kyllä yllätyin, että kukaan ei halunnut pitää vauhtia. Onnistunut kisa kyllä tänään, kommentoi ankkuriosuuden hiihtänyt Mäki Hiihtoliiton tiedotteessa. 

Imatran Urheilijat hävisi lopulta 1,9 sekuntia. Joukkue hiihti järjestyksessä Ville Ahonen, Remi Lindholm ja Miro Karppanen.

– Tavoitehan oli voittaa. Taktiikkani oli vaan seurata kärkeä, ei ollut tänään mitään muuta tavoitetta. Ei ollut mikään ihan superhyvä hiihto, mutta riittävän hyvä. Alkaa olla väsymystä, Ahonen sanoi.

Ahonen oli luonnollisesti tyytyväinen Imatran Urheilijoiden viestikauteen, joka toi seuralle ensimmäistä kertaa viesticupin voiton.

– Ollaan oltu joko ykkösiä tai kakkosia. Viesticupin voitto oli tavoitteena. Ensi vuonna lähdetään jahtaamaan SM:istäkin sitä voittoa. Viesticupin voitto merkitsee paljon, olemme taas kehittyneet ja menneet eteenpäin. Meillä on hyvä porukka kasassa, Ahonen sanoi.

– Miron loppukiri Vuokatissa jäi mieleen. Se oli hieno kauden aloitus, Ahonen muisteli kauden viestionnistumisia.

Karppanen odotti ankkurina porukassa loppuratkaisuja, mutta Mäen kiri-iskuun hän ei kyennyt vastaamaan.

– Mukavuusalueen hiihtelyä hiihdettiin, muttei aivan kävelyä. Oma hiihto tuntui lähtökohtiin (pientä sairastelua) nähden yllättävän hyvältä, Karppanen kuvasi.

Myös hän oli iloinen IU:n viestikaudesta:

– Vähintään tavoitteeseen päästiin. Onnistunut kausi viestien osalta. Koitetaan puolustaa viesticupin voittoa ensi vuonna, se on hieno saavutus seurallekin.

Nouseeko joku viesti erityisesti mieleen?

– Varmaan kauden avausviesti henkilökohtaisella tasolla, kun tuli loppukirivoitto Pertusta ja Lepistöstä. Varmaan sitten joukkueena pitkän viestin SM-hopea Inarista.

Karppanenkin lähtee vielä 30 kilometrille ja toivoo ”mukavahkoa vauhtia ainakin jonkun aikaa”.

– Yritetään pysyä kärkiporukan mukana.

Omaa kauttaan Karppanen kuvaa vaihtelevaksi. Kansainvälisiä näyttöpaikkoja tuli vähän, mutta ajoittain potentiaalista saatiin kuitenkin väläytyksiä, jotka antavat uskoa jatkoon.

Tulokset: Report (hiihtoliitto.fi)

Pohti Ski Team voitti viestin (Kuva: Heidi Lehikoinen)
Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026