Perttu Hyvärinen nauttii joka hetkestä
Perttu Hyvärinen toi sunnuntaina Vantaalla Puijon Hiihtoseuran joukkueen neljäntenä maaliin Suomen cupin viestissä. Hyvärinen on tottunut urallaan kirkkaampaan menestykseen, mutta hän oli kilpailun jälkeen maalialueen hyväntuulisin urheilija. Hyvärinen ei saanut leveää hymyä kasvoiltaan, ei edes yrittänyt.
Hyvärinen nauttii syksyn ja vuodenvaihteen synkkien hetkien jäljiltä huippu-urheilusta ahnein siemauksin. Kunto on vahvasti nousussa syksyn nilkkavamman ja joulukuun sairastelun jäljiltä.
– Joulukuussa mikään ei ollut onnistunut kahteen kuukauteen. Siinä mieli välillä musteni, mutta se on saatu tosi hienosti käännettyä. Kunto on alkanut kääntyä yllättävän nopeasti parempaan, ja tämä on mukavaa hommaa nousukunnossa, Hyvärinen todisti.
Hyvärisen uran kohokohtia ovat Planican 2023 MM-kisojen viestihopea ja Toblachin maailmancupin voitto joulukuulta 2023. Nyt hän on taas lähestymässä parasta virettään.
– En ole enää kaukana siitä, missä olin viime vuonna tähän aikaan, Hyvärinen jatkoi.
Hyvärinen on puurtanut kuntoaan parempaan suuntaan valmentajansa Mikko Virtasen kanssa. Hyvärinen kiittää käänteestä muutakin lähipiiriään, joka on saanut hänen ajatuksensa sekä eroon huippu-urheilusta että tarvittaessa takaisin ammattiuraan.
– Puolisolla on ollut iso merkitys myös tänä vuonna. Kotoa tuli isoin apu, Hyvärinen kiitteli.
Lue myös: Lepistö petasi Jämin voiton Vuorelalle ja Hakolalle
Vastoinkäymiset pahaan aikaan
Nilkkavamma viivästytti Hyvärisen kauden avauksen joulukuulle, eikä Davosin maailmancupin 26. sija juuri mieltä piristynyt. Sitten sairastelu esti osallistumisen Tour de Skille.
– Kumpikaan niistä yksin ei olisi ollut paha vastoinkäyminen, mutta yhteensä niiden kanssa meni aikaa pitkään.
Ongelmien jäljiltä Hyvärisen itseluottamus oli syväkyykyssä.
– Nyt tilanne on ihan eri kuin vaikka Davosissa joulukuussa. Olen saanut itseluottamuksen takaisin, kun on taas jotain, mihin nojata. Takana on nyt tarpeeksi monta hyvää harjoitusta. Hyviä merkkejä on paljon, Hyvärinen selvitti henkistä käännettä.
– Ajattelin pahimpaan aikaan, että antakaa edes yksi mahdollisuus yrittää. Nyt olen päässyt takaisin tilanteeseen, jossa saan tehdä, mitä parhaiten osaan.
Aikaa ei ole hukattavaksi
Suomen cupin viestistä Hyvärinen haki harjoitusvaikutusta alkuviikon rankkojen harjoitusten jatkoksi. Maailmancupissa hän hiihtää vielä ennen MM-reissua Falunin kaksi starttia 15. ja 16. helmikuuta. Cupstarteista hän tavoittelee edelleen lisää kovuutta suorituskykyynsä.
– Niissä pitää yrittää repiä se, mitä irti lähtee, Hyvärinen totesi.
Jokainen päivä ja jokainen harjoitus on tärkeä myös Falunin ja Trondheimin MM-kisojen välissä.
– Aikaa ei todellakaan ole liikaa. Kaikki optimoidaan, mitä optimoitavissa on. Kaikki maksimoidaan MM-kisoja varten, Hyvärinen korosti.
Trondheimin MM-kilpailut järjestetään 26. helmikuuta–9. maaliskuuta. Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.
Teksti: Pasi Rein/STT