Pärmäkosken puhti riitti MM-yhdistelmäkisassa seitsemänteen sijaan

Krista Pärmäkoski hiihti parhaana suomalaisena seitsemänneksi naisten MM-yhdistelmäkisassa Norjan Trondheimissa.

Krista Pärmäkoski hiihti parhaana suomalaisena seitsemänneksi naisten MM-yhdistelmäkisassa Norjan Trondheimissa.

Naisten yhdistelmäkilpailu huipentui Granåsenin hiihtostadionilla Ebba Anderssonin ja Therese Johaugin upeaan kirikamppailuun, ja kahden jokseenkin kirikyvyttömän hiihtäjän loppuryntäys päättyi parin sentin erolla Anderssonin hyväksi. Vesisateessa värjötelleen yleisön hurja kannustus hiipui kohteliaiksi suosionosoituksiksi, kun mestaruus karkasi Ruotsiin ja kotiyleisön suosikki jäi hopealle.

Andersson saavutti uransa toisen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden. Johaug 14-kertaisena maailmanmestarina tuskin laskee kultaa himmeämpien mitaliensa lukumäärää.

Ruotsin Jonna Sundling petasi voittokamppailun kahdelle kirikyvyttömälle käsittämättömällä ratkaisullaan 3,4 kilometriä ennen maalia. Sundling näytti hiihtelevän vahvana kirinaisena mestaruuteen, kunnes päätti jostain syystä ahtautua stadionin kiperässä mutkassa ohituspaikkaan.

Sundling kellahti radan pintaan ja lanasi samalla Norjan Heidi Wengiltä jalat alta.

Sundling joutui tyytymään kömmähdyksensä jälkeen pronssiin ennen joukkuetoveriaan Frida Karlssonia ja Wengiä.

Pärmäkoski on kunnossa

Krista Pärmäkoski vahvisti kilpailussa puheensa kauden parhaasta kunnostaan, vaikka jäi seitsemänneksi. Pärmäkoski hiihti alun kärjen tuntumassa, mutta pito alkoi heiketä hänen suksistaan perinteisen osuuden loppupuolella.

–  Pidot loppuivat kuluttavalla radalla kesken. Viimeisellä jyrkällä eroa kärkeen tuli jo tosi paljon, Pärmäkoski totesi.

Pärmäkoski oli puolivälissä yhdeksäntenä, eikä hän kyennyt kuromaan vapaan osuuden alussa eroa umpeen. Pärmäkoski joutui takaa-ajoryhmässä vetohommiin, ja ero kärkeen venyi jäisellä radalla yli minuuttiin.

–  Skeitti (vapaan hiihtotavan osuus) lähti hyvin liikkeelle. Olen siihen tyytyväinen. Myös kroppa toimi hyvin, Pärmäkoski perkasi hiihtoaan.

Pärmäkoski jahtasi kilpailun jälkipuoliskolla Astrid Öyre Slindiä ja ohitti norjalaisen, mutta Sveitsin Nadja Kälin kiilasi takaa-ajoryhmästä hänen edelleen.

Kilpailu vahvisti Pärmäkosken tavoitteita hänen päämatkalleen eli perinteisen kympille, joka hiihdetään tiistaina. Häntä rohkaisi oman hiihtovireen lisäksi suksien liukkaus perinteisen osuudella.

Sade häiritsi vain katsojia

Jasmin Kähärä oli kilpailussa 27:s, Vilma Ryytty 28:s ja Katri Lylynperä 41:s. Monet katsojat hytisivät vesisateessa ja tuulisessa säässä, mutta urheilijat eivät valittaneet olosuhteista.

–  Oli tiedossa, että on märkää. Ei sen kanssa tarvinnut stressata, Kähärä naurahti hyväntuulisena Trondheimin säälle.

Lylynperä sivuutti sään yhtä kepeästi.

–  Sade ei käynyt missään vaiheessa edes mielessä, Lylynperä vakuutti.

Kilpailu oli Ryytylle ensimmäinen aikuisten arvokisoissa. Hän ei yllättynyt alusta alkaen vauhdikkaan kilpailun luonteesta eikä sateisesta säästä. Hänelle tuli kuitenkin pieni kömmähdys reitinvalinnassa.

Ryytty ennätti lähteä suksien vaihdon jälkeen perinteisen reitille ja joutui palaamaan pienen matkan takaisinpäin.

–  Hukkasin siinä muutaman sekunnin, Ryytty kertoi huvittuneena erheestään.

Ryytty odottaa, että hän pääsee hiihtämään Trondheimin kisoissa vielä ainakin päämatkansa eli kisat päättävän 50 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähdön.

Top 5, 20 km skiathlon, naiset

  1. Ebba Andersson (Ruotsi), 47:57,1
  2. Therese Johaug (Norja), 47:57,1
  3. Jonna Sundling (Ruotsi), +10,2
  4. Frida Karlsson (Ruotsi), +10,5
  5. Heidi Weng (Norja), +11,0

Tulokset

Lue myös: Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

Lue myös: Neloisvoitto Norjaan – Klæbo mestariksi yhdistelmähiihdossa

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026