Pariviesti huutaa uusia sankareita Falunissa

Sunnuntai näyttää, syntyykö maastohiihdon MM-pariviestistä suomalaisittain lähellekään samanlaista voittokulkua, kuin millaisen matka tarjosi Sotshin olympialaisissa. Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven hiihtämä olympiakulta sekä Aino-Kaisa Saarisen ja Kerttu Niskasen voittama olympiahopea pohjustivat Suomen kolme hiihtomitalia venäläisladuilta.

Sunnuntai näyttää, syntyykö maastohiihdon MM-pariviestistä suomalaisittain lähellekään samanlaista voittokulkua, kuin millaisen matka tarjosi Sotshin olympialaisissa. Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven hiihtämä olympiakulta sekä Aino-Kaisa Saarisen ja Kerttu Niskasen voittama olympiahopea pohjustivat Suomen kolme hiihtomitalia venäläisladuilta.

Falunissa tarinat huutavat uusia sankareita. Yksikään Sotshin pariviestien suomalaishiihtäjistä ei kisaa Lugnet-stadionilla samalla matkalla, ja syy on selvä: hiihtotapa on tänä vuonna vapaa.

Sotshin mitalistien ominaisuuksia suomalaiset hiihtäjiltään silti kaipaavat. Vuosi sitten Jauhojärvi kepitti ankkurien taistelussa kilpakumppaninsa tavalla, josta Jauhojärveen kompastunut Saksan Tim Tscharnke on edelleen katkera. Nöyristelemään ladulle ei voi lähteä, vaan oma tila on uskallettava ottaa.
Falunissa miesten ankkurina hiihtää Jauhojärven seurakaveri Vuokatti Ski Team Kainuusta, Martti Jylhä.

– Martti on meidän joukkueen paras loppukirimies vapaalla hiihtotavalla, vakuuttaa pariviestin joukkuekaveri Ville Nousiainen.

Miesten pariviestissä kaksikko hiihtää kolmesti 1,4 kilometriä karsinnassa ja uudelleen mahdollisessa finaalissa. Urakka on sen verran kova, että pelkällä nopeudella ei selviä. Suomen parista Jylhä on sprinttiin erikoistunut, kun taas Nousiaisen tausta on pitemmiltä matkoilta.

– Minun tehtäväni on olla takiainen ja luoda Martille hyvät asemat. Hiihdossa täytyy malttaa, eikä ensimmäisillä osuuksilla saa lähteä liian innokkaiden perään, Nousiainen puntaroi taktiikkaa.

Jylhä aikoo säästää paukut kolmannelle kierrokselleen ja hyödyntää kirikykynsä.

Naisten rata keveni selvästi

Naisten pariviestissä torstain sprinttiradasta on napsaistu toinen nousu pois, ja latu lyheni 1,2 kilometriin.

– Radalla mennään ensin mäki ylös ja lasketaan sitten alas. Loppusuoraa ennen on sitten vain hevosenkenkänousu, sanoo sprinttimaajoukkueen valmentaja Olli Ohtonen.

Suomen parina hiihtävät kotimaasta hälytetty Riikka Sarasoja-Lilja ja Anne Kyllönen, joka esitti vahvan loppukirin jo henkilökohtaisessa sprinttikisassa.

STT–KAIJA YLINIEMI

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026