Suomessa, kuten kaikissa länsimaissa, kansalaisten huono yleiskunto ja liikkumattomuus ovat suuria huolenaiheita. Lapset eivät enää leiki ulkona ja liiku kuten ennen, ja aikuisistakin suuri osa on ylipainoisia ja huonokuntoisia. Onko Suomella, ja muilla länsimailla, enää tulevaisuutta?

Onko Suomi ja länsimaat katastrofin partaalla johtuen kansamme huonosta yleiskunnosta ja nuoren sukupolven liikkumattomuudesta? Kysymys, jota monet asiantuntijat ja asialle vihkiytyneet pohtivat kuumeisesti. Digitaalista vallankumousta syytetään helposti kansakuntamme rappiosta, mutta siinä ei ole koko totuus. Toki yhteiskuntamme on muuttunut älypuhelimien, käynnissä olevan digitalisoinnin ja tekoälyn käytön myötä, mutta teknologiset uudistukset voitaisiin myös valjastaa urheilun ja liikkumisen tukemiseen.

Lue myös: Ikä ei ole kestävyysurheilussa este menestykselle

Suomen menestyneimmän podcastin isäntä ja tuottaja Esko Seppänen kertoo Etelä-Suomen Sanomille, että tilanne on räjähtänyt käsiin. Urheilucast-puheohjelmaa kuuntelee yli 100 000 ihmistä per jakso, joten vaikutuspintaakin Seppäsellä on.

– Käsiimme on räjähtämässä absoluuttinen pommi, joka on täysin hallitsemattomassa tilassa. Me aikuiset olemme päästäneet tilanteen tähän malliin. Olemme ostaneet itsellemme jo aikoja sitten mukavuustilan syöttämällä lapsemme täyteen erilaisia viihdykkeitä. Luontaisena jatkumona nämä viihdykkeet ovat kaapanneet nuorten aivot mukaansa, Seppänen kertoo ESS.fi:lle ja jatkaa:

– Tällä hetkellä piipun päästä tulee ulos sellaista jengiä, että on ihan relevanttia kysyä, pystyykö meidän seuraava sukupolvi olla tulevaisuudessa kahdeksaa tuntia ihan normaaleissa perustöissä.

Rajuja väitteitä, mutta tilastot tukevat podcast-tuottajan näkemystä. Peruskoulussa suoritetaan viides- ja kahdeksasluokkalaisille ns. kuntotestaus tai paremminkin fyysisen toimintakyvyn mittaus (Move!). Kyseinen testi koostuu 20 metrin viivajuoksusta, vauhdittomasta 5-loikasta, heitto–kiinniotto-yhdistelmästä, ylävartalon kohotuksesta, etunojapunnerruksesta, kyykistyksestä, alaselän ojennuksesta täysistunnassa sekä oikean ja vasemman olkapään liikkuvuudesta.

Vuoden 2023 mittauksiin osallistui valtakunnallisesti yli 111 000 oppilasta. Tulosten mukaan noin 38 prosentilla vitos- ja kasiluokan oppilaista fyysinen toimintakyky on tasolla, joka voi vaikeuttaa arjessa jaksamista. Huolestuttavia lukuja, joten Seppälä ei paasaa turhasta asiasta. Hän syyttää nuorten liikkumattomuuden johtuvan addiktoivan teknologian kehityksestä.

Peruskoululaiset eivät ole ainoita, joiden testitulokset ovat menneet alamäkeä. Varusmiesten Cooperin-testin tulokset ovat laskeneet rajusti. 12 minuutin juoksutulokset ovat pudonneet 1970-luvun lopun 2 760 metristä alle 2 400:aan. Juoksutulokset ovat laskeneet, mutta vahvaa nousuakin on tapahtunut varusmiesten keskuudessa, nimittäin painon suhteen. Toissavuonna varusmiesten keskipaino oli 78,7 kiloa, ja vajaat 30 vuotta aiemmin lukema oli 70,8 kiloa. Hurjia muutoksia, jotka nyt näkyvät vahvasti yhteiskunnassamme ja sen toimivuudessa.

Painosta puhuttaessa on myös tuotava esille lihavuus ja ylipaino Suomessa. Suomalaisista 2-16 vuotiaista tytöistä 18 prosentilla ja pojista 27 prosentilla on ylipainoa tai lihavuutta. Lihavuuden yleisyys on yli 20-vuotiailla naisilla 30 ja miehillä 27 prosenttia. THL:n mukaan noin 1,2 miljoonan aikuisen painoindeksi ylittää lihavuuden rajan (30 kg/m2). Tämän lisäksi vyötärölihavuus on vieläkin yleisempää, ja sitä esiintyy lähes joka toisella aikuisella. Raja-arvona vyötärölihavuudelle pidetään naisilla yli 90 sentin ja miehillä yli 100 sentin vyötärönympärystä.

THL:n vuoden 2022 Terve Suomi -tutkimuksessa selvisi, että lähes joka neljännellä aikuisella on pääosin hyvät elintavat. Tutkimuksessa tarkasteltiin viittä keskeistä elintapaa. Elintavat katsottiin hyväksi, jos ei tupakoinut, käytti alkoholia korkeintaan kohtuullisesti, söi päivittäin kasviksia ja hedelmiä, liikkui terveysliikuntasuositusten mukaisesti ja nukkui mielestään riittävästi. Huolestuttavaa tutkimuksen tuloksissa on se, että 75 prosenttia maamme aikuisista elää epäterveellisesti. Ja tulevaisuudessa luvut tulevat menemään vielä rankemmin huonompaan suuntaan, ellei asialle tehdä jotain.

Podacast-guru ja innokas ulkoilija Seppänen jopa pelkää ESS:n artikkelissa, että Suomessa on kohta sukupolvi, joka ei edes tiedä, mitä liikunta on. Onko kansastamme siis tulossa sohvaperunoiden ja pullamössöjen luvattu maa?

– Sitä katsoo näin ulkojäiden kasvattina todella huolestuneena sekä myös jollain tavoin itseensä pettyneenä. Me aikuiset olemme kuitenkin ostaneet itsellemme hetkellisiä helpotuksia sillä, että olemme laittaneet älylaitteita lastemme eteen. Kun sitä jatketaan ihan viattomasti pikku pala kerrallaan, niin meillä on kohta käsissämme sukupolvi, joka ei tiedä mitä oikea liikunta edes on, Seppänen avaa sydäntään ESS:n haastattelussa.

Lue myös: Hiihtoharjoittelun peruselementit

Toki teknologiasta voi olla apuakin valjastamaan nuorten innostus liikuntaan. Kenties kehittämällä liikunnallisia pelejä, sosiaalista kanssakäymistä liikunnan ehdoilla ja luomalla muita virikkeitä, joista nuoret saisivat erilaisia palkintoja tai kannustimia, voisi toimia eteenpäin vievänä keinona. Tämä vaatii tietysti asiasta kiinnostuneita tekijöitä, jotka tarttuvat härkää sarvista ja luovat kyseiset ohjelmat niin, että niistä koituu myös taloudellista hyötyä tekijöilleen. Myös monet älylaitteet ja mittarit urheiluun ja liikkumiseen voivat tukea ja kannustaa ihmisiä liikkumaan, etenkin jos niiden kautta saadaan luotua sopiva insentiivi, joka voisi olla käyttäjälle taloudellinen tai muuten erittäin haluttu.

Taloudellisesta hyödystä ja insentiiveistä puheenollen olen joskus leikitellyt ajatuksella, että tietyistä liikuntasuorituksista tulisi suorittajalle taloudellista hyötyä. Nyt valtio häviää miljardeja vuosittain kansamme liikkumattomuuteen, joten rahaa pitäisi löytyä kansamme liikunnalliseen motivointiin. Mitä jos tietyn Cooper-tuloksen tehneet, tai hiihdossa tai pyöräilyssä tietyn matkan tietyssä ajassa suorittaneet (toki keliriippuvainen), tai vastaavasti jossain muussa kestävyyslajissa tietyn tulosrajan saavuttaneet, saisivat esimerkiksi verohelpotusta?

Miltä kuullostaisi hullu idea, että laitetaan veroprosentti puoleen, jos juoksee Cooperissa 3000 metriä tai vastaava tulos porrastettuna iän ja sukupuolen mukaisesti? Sen pystynee lähes kuka vaan tekemään, jos harjoittelee riittävästi. Toki neljän minuutin kilometrivauhti lenkkareita liikuttamalla tarkoittaa jo useampaa juoksulenkkiä viikossa, ja siitä ylemmäksi nousu vaatiikin jo sitten jonkin asteen kykyjä ja luonnollisia kestävyysominaisuuksia. Uskon kuitenkin vahvasti, että aika moni alkaisi harjoittelemaan euron kuvat silmissään. Raha on yleensä aika hyvä kannustin.

Jotain siis pitää tehdä, ja tunnustan, että yllä ehdottomani idea on radikaalimmasta päästä, mutta nyt olisi tärkeä antaa erilaisten ajatusten ja ehdotusten lentää vapaasti. Käytäntö on todistanut, että suurinta osaa ihmisistä ei innosta omasta kunnostaan huolehtiminen, mutta raha ja taloudellinen hyöty ovat yleensä ihmiskunnalle himoittava asia. Ehkä taloudellisen hyödyn tavoittelu voitaisi siis jotenkin sitoa liikunnallisiin vaatimuksiin eli yhteiskunta palkitsisi niitä, jotka pitävät itsestään huolta ja täten säästävät yhteiskunnan varoja. Toki tämä on käytännössä haastavaa, mutta keinoja varmasti löytyy muitakin tuo yllä mainitsemani Cooper-idea.

Täytyy toki myös muistaa, että ei kaikkea toivoa olla vielä menetetty. Kentällä tehdään yhä hienoa työtä, ja urheiluun ja liikuntaan vihkiytyneitä on yhä jäljellä. Niitä ihmisiä, jotka kannustavat muita ja luovat esikuvina inspiraatiota, joka johtaa monen kohdalla siihen, että he innostuvat liikkumaan tai jopa tavoitteellisesti urheilemaan. Esikuvien voimaa ei pidä vähätellä. Monissa seuroissa on myös erilaisia nuorten, ja aikuistenkin, harrasteryhmiä, joissa tarkoituksena ei ole tehdä lapsista huippu-urheilijoita vaan synnyttää kipinä tiettyyn lajiin ja sitä kautta liikuntaan yleensä. Tämän kaltainen toiminta on nyky-yhteiskunnassa entistä tärkeämpää, koska niin sanottu luonnollinen liikkuminen ja ulkona leikkiminen on katoamassa.

Oma lajini hiihto on toki yhä suosittua suomalaisten keskuudessa, ja korona nosti uuden buumin hiihtoharrastajien keskuudessa. Ongelma ei olekaan se, että harrastajia ei löydy vaan se, että harrastamattomien määrä on aivan liian suuri. Myös liikunnassa ja ulkoilussa on tapahtumassa vahva polarisoituminen eli tietty osa kansalaisista liikkuu ahkerasti ja toinen osa ei juuri eväänsä liikuta työpäivänsä jälkeen. Aktiivisesti ulkoilevat eivät tarvitse yleensä motivaatiolleen buustia, koska monelle liikkuminen on elämäntapa. Mikä on se kipinä, jolla nämä sohvaperunat ja ylipainosta kärsivät saavat riittävän haasteen nousta ylös sohvaltaan ja aloittaa liikuntaharrastus? Tähän kysymykseen ei varmasti kenelläkään ole selkeää vastausta, mutta erilaisia ideoita on toki tarjolla.

Näitä asioita pohtiessa Seppäsen tuoma visio yhteiskunnasta, jossa liikunta on tuntematon käsite, ei ole välttämättä kovin kaukaa haettu. Meidän liikkuvien on yhdessä mietittävä, miten saamme liikkumattomat liikkeelle, olivat he sitten lapsia tai aikuisia. Myös valtiovallan olisi paneuduttava ongelmaan vahvemmin ja kehitettävä niitä toimivia insentiivejä, jotka saisivat kansamme liikkumaan, jos ei oman terveytensä tähden, niin ehkä sitten taloudellisen hyödyn sytyttäminä. Pelkkien yhteiskunnallisten yleistavoitteiden ja korulauseiden viljely ei saa kansaa liikkeelle, koska kaikki tietävät tilanteen vakavuuden tekemättä silti mitään asian eteen. Usein porkkana, joskus se keppikin, on se paras keino, kuten yllä hieman maalailin.

Kannustan nyt Maastohiihto.com:n lukijoita miettimään asiaa oman liikkumisensa ohella ja ehdottamaan villejäkin ajatuksia kansamme liikkumisen edistämiseksi. Jos niitä hiihto- tai jalkalenkin ohella syntyy, niin lähettäkää viestiä: teemu.virtanen@wsportsmedia.com. Yhdessä yritämme nostaa kansamme suosta, ja olisiko hyvä tavoite tehdä Suomesta Euroopan liikkuvin maa kymmenen vuoden sisään?