NRK: Falunin Skandinavia-cupin kisassa käytettiin kiellettyä fluorivoidetta

Viime viikolla Ruotsin Falunissa järjestetyissä maastohiihdon Skandinavia-cupin kilpailuissa on ilmennyt kiellettyjen fluorisuksivoiteiden käyttöä koskeva huijaus, Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi kotisivuillaan.

Viime viikolla Ruotsin Falunissa järjestetyissä maastohiihdon Skandinavia-cupin kilpailuissa on ilmennyt kiellettyjen fluorisuksivoiteiden käyttöä koskeva huijaus, Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi kotisivuillaan.

Falunin tapahtumassa oli mukana muun muassa Pekingin olympialaisiin valmistautuvia norjalaisia ja ruotsalaisia hiihtäjiä. Skandinavia-cup on Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kilpailusarja, joka on arvoasteikossa maailmancupin alapuolella.

FIS on kaavaillut fluorivoiteiden käyttökieltoa jo pitkään, mutta täyskielto on venynyt, koska luotettavaa testauslaitetta ei ole saatu kehitettyä. Niin sanottujen C8-luokan fluorivoiteiden käyttö ja myyminen on kuitenkin kielletty lainsäädännöllä.

–  Raportin mukaan oli huhuja, jotka on nyt vahvistettu. Jotkut ovat myöntäneet käyttäneensä C8-luokan tuotteita, Fisin kilpailujohtaja Pierre Mignerey kertoi NRK:lle Falunin kisasta.

Hän ei halunnut täsmentää, keistä urheilijoista oli kyse. FIS:n kannalta ongelma on, että vaikka joukkueet ovat tehneet keskinäisen sopimuksen, ettei C8-fluorivoiteita käytetä, niitä ei ole virallisesti kielletty kattojärjestön sääntökirjassa.

Falunin kisojen fluorivoidehuijauksesta kertoi Suomessa Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026