Norjan olympiajoukkueen taustahenkilöillä todettiin korona Pekingissä

Norjan olympiajoukkueen lennolla oli mukana muun muassa maastohiihtotähti Kläbo.

Norjan olympiajoukkueen lennolla oli mukana muun muassa maastohiihtotähti Kläbo.

Kaksi Norjan olympiajoukkueen taustahenkilöä on antanut positiivisen koronavirustestin Pekingissä, tiedotti Norjan olympiaorganisaatio Olympiatoppen tiistaina. Tartunnan saaneet henkilöt olivat mukana täydellä Norjasta lähteneellä lennolla, joka saapui tiistaina Pekingiin.

Tiedotteen mukaan positiivisen testin saaneet henkilöt ovat välttäneet olemasta lähikontaktissa norjalaisurheilijoiden kanssa. Heidät testataan vielä toisen kerran tuloksen vahvistamiseksi.

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan lennolla oli mukana useiden eri lajien norjalaisurheilijoita, mukaan lukien maastohiihdon tähtinimi Johannes Hösflot Kläbö. Myös suuri osa Tanskan olympiajoukkueesta lensi Kiinaan samalla lennolla, kuten myös kourallinen ruotsalaisurheilijoita.

Olympiatoppenin talviurheilujohtaja Helge Bartnes kertoi NRK:lle, että ainakin yhdellä lennolla olleella on todettu koronatartunta.

–  Tämä on hyvin vaikea tilanne, Bartnes sanoi.

Norja on kärsinyt ennen olympialaisten alkua koronahuolista etenkin maastohiihdossa, kun Italiassa maajoukkueleirillä olleet Anne Kjersti Kalvå, Heidi Weng ja Simen Hegstad Krüger antoivat viime viikolla positiiviset koronavirustestit. Viime viikonloppuna Ragnhild Haga nimettiin talvikisoihin Kalvån tilalle.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026