Niukka tappio Joni Mäelle oli viedä Perttu Hyvärisen yöunet

Jämin Jänne sivakoi voittoon Suomen cupin miesten viestissä.

Jämin Jänne sivakoi voittoon Suomen cupin miesten viestissä.

Olympialaisiin valmistautuva maastohiihtäjä Perttu Hyvärinen oli tyytyväinen Vantaan Hakunilassa järjestettyjen Suomen cupin kilpailujen antiin, vaikka tiistain niukka tappio Joni Mäelle kismitti vielä keskiviikon 3×7,5 kilometrin viestin jälkeen.

–  Eilen ei tullut uni silmään, kun harmitti sekunnin tappio, Hyvärinen palasi vielä kymmenen kilometrin vapaan kilpailuun.

–  Mielellään sitä olisi ottanut eilen voiton puolellatoista minuutilla, mutta ei tässä tule isoja eroja miesten kisoissa. En ole huolissani tilanteesta. Pystyin eilen hiihtämään Jonin kyydissä. Nyt höllätään kaasua. Sitten olen valmis olympialaisiin.

Hyvärisen lisäksi Puijon Hiihtoseuran viestikolmikossa sivakoivat Jalmari Bergqvist ja Petteri Koivisto. Puijo oli seitsemäs ja jäi kärjestä reilun minuutin.

–  Ihan ok sija. Jossain vaiheessa jäädään eläkkeelle, joten uusia miehiä nostetaan mukaan, Hyvärinen viittasi eläkkeelle jäävillä itseensä ja myös toiseen konkariin Iivo Niskaseen.

–  Ei tässä toista 15 vuotta hiihdetä.

”Katsotaan millaisella meiningillä iso-Iivo tulee”

Jämin Jänne voitti vapaan viestin kolmikolla Aku Nikander, Markus Vuorela ja Lauri Lepistö. Eroa toiseksi tulleeseen Pohti SkiTeamiin kertyi 23,4 sekuntia.

–  Perushyvä. Voitto maistuu. Odotimme tiukempaa, mutta pojat alustivat hyvin ja kerkesin vetää pienet piruetit. Siinä oli kalju jää, mikä oli tullut veden kanssa. Tiesin paikan jo aiemmilta kierroksilta ja selvisin siitä. Lähdin kiihdyttämään, ja monot tarrasivat yhteen. Työt oli tehty siihen mennessä, Lepistö summasi haaveriaan.

Jämin kovimpiin menijöihin kuuluu myös Ristomatti Hakola, joka ei hiihtänyt Vantaalla.

–  Yhteisenä tavoitteena on viestin Suomen mestaruus, Lepistö avasi.

Puijon Hiihtoseura on yksi suurimmista esteistä SM-kultatavoitteen tiellä.

–  Katsotaan millaisella meiningillä iso-Iivo tulee viestihiihtoihin vai kiinnostaako tänä talvena ollenkaan, Lepistö velmuili.

Pohti SkiTeamin kolmikon muodostivat Heikki Korpela, Joel Ikonen ja Juuso Mäkelä. Joni Mäki kertoi jo tiistaina, että jättää viestin väliin.

Vuokatti Ski Team Kainuu otti kolmannen sijan joukkueellaan Topi Kuorelahti, Tino Tiilikainen ja Emil Liekari.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026