Niskanen lähtee kolmannelta sijalta Tourin finaaliin

Kerttu Niskanen hiihti lauantaina kolmanneksi Tour de Skin viimeistä edellisessä kilpailussa Italian Val di Fiemmessä. Saksan Katharina Hennig voitti perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin yhteislähdön ennen Ruotsin Frida Karlssonia.

Kerttu Niskanen hiihti lauantaina kolmanneksi Tour de Skin viimeistä edellisessä kilpailussa Italian Val di Fiemmessä. Saksan Katharina Hennig voitti perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin yhteislähdön ennen Ruotsin Frida Karlssonia.

Karlsson johtaa kiertueen kokonaiskilpailua reilun minuutin erolla Norjan Tiril Udnes Wengiin. Niskanen on kolmantena minuutti 37 sekuntia kärjestä jääneenä.

–  Pelkäsin, ettei muilta löydy vetohaluja, ja minun harteille vauhdinpito tänään jäikin, Niskanen totesi Ylen tv-haastattelussa.

–  Se kostautui lopussa, mutta yritinkin vain hiihtää kokonaistilanne mielessäni.

Niskanen toivoi vetotehtäviin apua Karlssonilta ja Hennigiltä.

–  Ihmettelen, kun he eivät lähteneet pitämään kanssani vuorotellen vauhtia ja tekemään eroa muihin.

Kyllönen piristyi matkalla

Anne Kyllönen sijoittui yhteislähdössä kahdeksanneksi ja nousi kokonaistilanteessa 14:nneksi.

–  Keho tuntui verryttelyssä yllättävän väsyneeltä ja kilpailun alussa tuntui, etten saa kroppaa auki, Kyllönen kertoi.

–  Maltoin ottaa rauhassa kolme ensimmäistä kierrosta ja aloin sitten nostaa sijoitusta. Kärkiryhmän vauhtiin en uskaltanut lähteä, enkä varmaan olisi pystynytkään.

Seitsemän hiihtäjän kärkiryhmä karkasi pääjoukolta, kun Yhdysvaltain Rosie Brennan otti vastuun vauhdinpidosta kuuden kilometrin kohdalla. Niskanen tarttui vetovastuuseen hetkeä myöhemmin.

Kovemman iskun Niskanen aloitti 11,5 kilometrin kohdalta. Nykäisy ylämäkeen karsi kärkiryhmän neljään, ja Brennan putosi nelikon kirikamppailussa viimeiseksi.

Krista Pärmäkoski joutui keskeyttämään kiertueen vatsataudin takia ennen lauantain yhteislähtöä.

Kiertue huipentuu sunnuntaina vapaan hiihtotavan 10 kilometrin yhteislähtöihin, jotka päättyvät ankaraan loppunousuun Alpe Cermisin rinteillä.

Tulokset

Tour de Skin tilanne ennen päätösetappia

Lue myös: Pärmäkoski sairastui, Niskanen pääsee mieluisalle matkalle (maastohiihto.com)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • viikonlopun 50 km Remi Lindholm
    1

    Viikonlopun 50 km kisoihin lähtee kuusi suomalaishiihtäjää

    by Maastohiihto.com
    07.03.2025
  • viestijoukkueet
    1

    Viestijoukkueet julki huomiseen miesten kisaan – aikataulumuutos

    by Maastohiihto.com
    05.03.2025
  • Klæbo
    1

    Selibaatilla kultamitaleita ja dopingtestaajat herättivät Vuorisen

    by Maastohiihto.com
    04.03.2025
  • historiallinen viesti
    1

    Historiallinen viesti Trondheimissä – aikataulumuutos!

    by Maastohiihto.com
    06.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025