MM-kisat tänään: pystyykö kukaan haastamaan norjalaisia?

Maastohiihdon MM-kisat jatkuvat tänään miesten skiathlonilla kello 15.00 Suomen aikaa.
Maastohiihdon MM-kisat jatkuvat tänään miesten skiathlonilla kello 15.00 Suomen aikaa.

Norjan miehet ovat hallinneet maailmancupia tänä talvena. Kun skiathlon kilpailtiin Lillehammerissa viime joulukuussa, kärkisijoista taisteli käytännössä pelkästään puna-asuiset norjalaiset.

Iivo Niskasen oli tarkoitus aloittaa MM-urakkansa skiathlonilla, mutta hän sairastui influenssaan Falunin maailmancupin jälkeen, eikä näin ollen hiihdä tänään. Myös Perttu Hyvärinen on influenssan takia sivussa kilpailusta.

Pystyykö kukaan lyömään kiilaa norjalaisten väliin tämän päivän kilpailussa?

Päivän kilpailusta

Skiathlonia on MM-historiassa kilpailtu eri muodoissa. Aluksi se järjestettiin kaksipäiväisenä, jolloin ensimmäisenä päivänä hiihtäjät kilpailivat väliaikalähdössä ja toisena päivänä takaa-ajokisassa. Vuodesta 2003 lähtien skiathlon on ollut yhtenä kilpailuna, jossa vaihdetaan sukset puolivälissä, mutta tuolloin matka oli 30 kilometriä.

Tänä päivänä naiset ja miehet hiihtävät saman matkan, 20 kilometriä.

Kilpailu käydään yhteislähtönä. Ensimmäiset kymmenen kilometriä hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Sen jälkeen kilpailijat saapuvat vaihtoalueelle, jossa heidän luistelusuksensa ja -sauvansa odottavat valmiina karsinoissaan. Tämän jälkeen hiihtäjät jatkavat kymmenen kilometrin matkalle vapaalla hiihtotavalla.

Maalilinjan ensimmäisenä ylittävä voittaa. Usein voittoon yltää vapaan erikoismies, sillä se on kisan viimeinen osuus. Toisinaan kuitenkin vahvimmat perinteisen tyylin hiihtäjät pystyvät repimään alkumatkasta eron, jonka he pystyvät pitämään maaliin asti.

Suksien nopea vaihtaminen on tärkeää. Jos siteiden kanssa ilmenee ongelmia, urheilija voi menettää arvokkaita sekunteja ja välimatka edellä menevään ryhmään voi repsahtaa.

Aiemmat maailmanmestarit (eri matkoilla)

30 km

  • 1926 Matti Raivio, Suomi
  • 1954 Vladimir Kuzin, Neuvostoliitto
  • 1958 Kalevi Hämäläinen, Suomi
  • 1962 Eero Mäntyranta, Suomi
  • 1966 Eero Mäntyranta, Suomi
  • 1970 Vjatšeslav Vedenin, Neuvostoliitto
  • 1974 Thomas Magnusson, Ruotsi
  • 1978 Sergej Saveljev, Neuvostoliitto
  • 1982 Thomas Eriksson, Ruotsi
  • 1985 Gunde Svan, Ruotsi
  • 1987 Thomas Wassberg, Ruotsi
  • 1989 Vladimir Smirnov, Neuvostoliitto
  • 1991 Gunde Svan, Ruotsi
  • 1993 Bjørn Dæhlie, Norja
  • 1997 Alexei Prokurorov, Venäjä
  • 1999 Mika Myllylä, Suomi
  • 2001 Andrus Veerpalu, Viro
  • 2003 Thomas Alsgaard, Norja

30 km skiathlon (15 km perinteinen + 15 km vapaa)

  • 2003 Per Elofsson, Ruotsi (10 km + 10 km)
  • 2005 Vincent Vittoz, Ranska
  • 2007 Axel Teichmann, Saksa
  • 2009 Petter Northug jr, Norja
  • 2011 Petter Northug jr, Norja
  • 2013 Dario Cologna, Sveitsi
  • 2015 Maxim Vylegzhanin, Venäjä
  • 2017 Sergei Ustiugov, Venäjä
  • 2019 Sjur Røthe, Norja
  • 2021 Alexander Bolshunov, Venäjä
  • 2023 Simen Hegstad Krüger, Norja

Takaa-ajo (10 km perinteinen + 15 km vapaa, 15 km takaa-ajo)

  • 1993 Bjørn Dæhlie, Norja
  • 1995 Vladimir Smirnov, Kazakstan
  • 1997 Bjørn Dæhlie, Norja
  • 1999 Thomas Alsgaard, Norja
  • 2001 Per Elofsson, Ruotsi (10 km +10 km)

Ennakkosuoskit

1) Johannes Høsflot Klæbo, Norja

Klæbo on kirikykynsä ansiosta suurin ennakkosuosikki, kun MM-kisat pidetään hänen omilla kotiladullaan. Mutta Lillehammerin skiathlonissa joulukuussa hän joutui antamaan muille periksi, mikä osoitti, että Klæbon voi tiputtaa matkasta. Mutta jos hän on mukana loppukirissä, häntä on lähes mahdotonta voittaa.

2) Harald Østberg Amundsen, Norja

Voitti Lillehammerin kilpailun joulukuussa loppukirikamppailussa. Hän on parantanut perinteisen hiihtonsa tasoa huomattavasti. Se, mikä näytti muutama vuosi sitten mahdottomalta, on nyt täysin mahdollista. Viime kauden maailmancup-voittaja on selkeä kultakandidaatti myös täällä – ehkä jopa suurempi kuin 50 kilometrillä.

3) Simen Hegstad Krüger, Norja

Hallitseva maailmanmestari skiathlonissa. Jätti kaikki muut taakseen Planicassa 2023 – kuten myös olympialaisissa Pyeongchangissa 2018. Krügeriltä puuttuu Klæbon ja Amundsenin loppukiri, mutta hän on teknisesti ehkä paras vapaan hiihtäjä, ja Trondheimin vaativat ladut voivat antaa mahdollisuuden tehdä eroa ja voittaa jälleen. Krügeriltä tosin puuttuu kansainvälinen voitto tältä kaudelta.

Haastajat

Jan Thomas Jenssen, Norja

Todennäköisesti hänen ainoa mahdollisuutensa MM-kisoissa, mutta on todistanut olevansa yksi parhaista skiathlonissa. Hän oli toinen Lillehammerissa häviten Amundsenille loppukirissä. Hän joutui hakemaan MM-paikkaansa Norjan karsinnoista – ja suoriutui niistä erinomaisesti. Mies, joka tunnetaan maaliviivalla oksentamisesta, osaa todella antaa kaikkensa ja löytää voimia viimeiseen kiriin.

Martin Løwstrøm Nyenget, Norja

Yksi niistä, joita ulkomaalaisten on vaikea lyödä. Nyenget yritti hajottaa joukkoa perinteisen osuuden aikana Lillehammerissa, mutta ei onnistunut siinä. Trondheimin radat voivat olla vielä vaativammat, ja Oslon ulkopuolelta kotoisin oleva kestävyysurheilija saattaa tehdä tuhojaan ennen suksenvaihtoa. Hän on vahva molemmilla tyyleillä ja hyvä kirimies, mutta yleensä ei yhtä nopea kuin Klæbo, Amundsen ja Jenssen.

William Poromaa, Ruotsi

Harva ulkomaalainen pystyy haastamaan norjalaisia kotiyleisön edessä. William Poromaa saavutti pronssia 50 kilometrillä Planicassa 2023. Jos hän löytää huippukunnon, hän voi olla mukana kärkitaistelussa. Todennäköisesti hän löytää kuitenkin norjalaisia edeltään.

Hugo Lapalus, Ranska

Yksi useista vahvoista ranskalaiskilpailijoista. He joutuvat kuitenkin hiihtämään norjalaisia tähtiä vastaan näiden kotiladuilla. Mitalikamppailuun pääsy ei ole helppoa.

Mika Vermeulen, Itävalta

Norjassa asuva itävaltalainen on esiintynyt edukseen tänä talvena ja osoittanut, että norjalaisten vauhdissa voi pysyä. Hän voi olla pitkään mukana kärkiryhmässä, mutta mitali olisi häneltä yllätys.

Lähtölista

Lue myös: Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

Lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita löydät osoitteesta Proxcskiing.com.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Sinivalkoiset Ski Classics-hiihtäjät lähtevät Birkeniin taistelumielellä

    Maaliskuun puolenvälin kohokohta pitkän matkan hiihdossa on aina Norjan Birkebeinerrennet eli Birken. Hiihto ei ole pisin Pro Tourin osakilpailu, mutta yksi legendaarisimmasta ja haastavimmista. Suomalaisia Pro Tour-hiihtäjiä on lähdössä kisaan taistelemaan hyvistä sijoista.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    14.03.2025
  • Peesaamisen voima maastohiihdossa: tiedettä ja taktiikkaa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    14.03.2025
  • Urheilijat kritisoivat FIS:n päätöstä – 50 kilometrin kilpailu halutaan takaisin Holmenkollenille

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    14.03.2025
  • Birkebeinerrennet pähkinänkuoressa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    13.03.2025
  • Fluorikielto on vaikuttanut suksien valintaan

    kirjoittaja Max Östlund / Käännös Venla Rantala
    13.03.2025