Miesten viesti Norjalle ja Suomi jäi sijalle 10

miesten viesti
Trondheimin MM-kisoissa hiihdettiin tänään miesten viesti, joka oli ensimmäistä kertaa 4 x 7,5 kilometriä. Kisaa jouduttiin siirtämään kovan tuulen takia kahdella tunnilla. Kilpailun ennakkosuosikki piti helposti pintansa, mutta kovaa taistelua käytiin muista mitaleista. Matkaan lähti peräti 27 joukkuetta, ja kisan aikana nähtiin myös dramaattisia kaatumisia. Suomi oli yksi epäonnisista kaatuneista joukkueista.

Trondheimin MM-kisoissa hiihdettiin tänään miesten viesti, joka oli ensimmäistä kertaa 4 x 7,5 kilometriä. Kisaa jouduttiin siirtämään kovan tuulen takia kahdella tunnilla. Kilpailun ennakkosuosikki piti helposti pintansa, mutta kovaa taistelua käytiin muista mitaleista. Matkaan lähti peräti 27 joukkuetta, ja kisan aikana nähtiin myös dramaattisia kaatumisia. Suomi oli yksi epäonnisista kaatuneista joukkueista.

Miesten viesti meni kärjessä ennakkosuunnitelmien mukaisesti Norjan viedessä selkeän voiton, mutta vuonomaan takana käytiin tiukkaa taistelua muista mitalisijoista. Suomen joukkueen mahdollisuudet menivät jo alussa Niko Anttolan kaatuessa ensimmäisellä osuudella.

Suomen viestijoukkueen aloittaja Niko Anttola, joka tuli sairastuneen Ville Aholan tilalle, kaatui harmittavasti ensimmäisen osuuden alkupuolella reitin vauhdikkaimmassa laskussa. Osuuden loppua kohti kolme joukkuetta olivat hieman karussa: Tsekit, Norja ja Ruotsi, mutta Ranska ja Saksa olivat lähituntumassa. Norjan Erik Valnes sai selkeän etumatkan muihin nähden tullen ensimmäisenä vaihtoon. Tsekki vaihtoi toisena Norjan takana ja Saksa kolmantena. Ruotsin aloittaja Truls Gisselman kaatui viimeisessä laskussa tullen vaihtoon vasta sijalla seitsemän 22 sekuntia Norjan perässä. Suomi putosi vaihdossa sijalle 12 ollen 48,5 sekuntia kärjen takana.

Toisella osuudella Norjan Martin Løwstrøm Nyenget jätti muut selvästi taakseen, mutta hänen takanaan seitsemän joukkuetta taistelivat keskenään. Osuuden lopussa viisi joukkuetta pysyivät yhdessä vaihtoon asti. Norjan johto oli 29,2 sekuntia toisena vaihtaneeseen Italiaan, jonka viestiä vei konkari Federico Pellegrino, kolmantena vaihtoi Ruotsi William Poromaan toimesta perässään Ranska, Sveitsi ja Kanada. Ristomatti Hakola ei kyennyt kuromaan eroa kiinni, ja Suomi tuli vaihtoon sijalla 10 lähes 1,5 minuuttia kärjestä.

Kolmannella osuudella perinteinen hiihtotapa muuttui vapaaksi, ja Norjan viestiä vei ylivoimaiseen tapaan viime vuoden maailmancupin voittaja Harald Østberg Amundsen. Hänen takanaan viisi joukkuetta taistelivat rinta rinnan palkintopallisijoista. Norja tuli vaihtoon ensimmäisenä kaukana muilta, ja Amundsenin takana Italia vaihtoi toisena, Sveitsi kolmantena, Ranska neljäntenä, Kanada viidentenä ja Ruotsi kuudentena, kaikki viisi joukkuetta seitsemän sekunnin sisään. Suomen viestiä vei Remi Lindholm tullen vaihtoon 1,47 minuuttia Norjan perässä taistellen Iso-Britannian kanssa sijasta yhdeksän.

Ankkuriosuudella Johannes Høsflot Klæbolla ei ollut hätäpäivää missään vaiheessa. Vaihdossa melko tiiviissä joukossa vaihtaneet viisi maata jatkoivat keskinäistä kamppailuaan aina viimeiseen nousuun asti. Klæbo tuli maaliin Norjan lippua kantaen tuoden maalleen 13:sta peräkkäisen MM-viestivoiton, kun samaan aikaan Ruotsi ja Sveitsi jättivät muut taakseen loppunousussa. Jymypaukun järjestänyt Sveitsin ankkuri Valerio Grond päihitti loppusuoralla Ruotsin Edvin Angerin. Ranska oli neljäs, Kanada viides ja Italia kuudes. Suomi oli kisan kymmenes, ja ankkuriosuudella oli eilisen pariviestin hopeamitalisti Lauri Vuorinen, joka ei loppusuoralla kyennyt päihittämään Iso-Britannian viestinviejää.

Katso kisan tulokset tästä.

Lue myös: Pariviestissä hopeaa Suomen miehille ja naisissa hyydyttiin neljänneksi

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026