Markus Vuorela keskittyy normaalimatkoille Tourilla

Tour de Ski on vahvasti sprinttipainotteinen, mutta ohjelmassa on myös suomalaisittain hyviä perinteisen hiihtotavan kisoja. Ne sopivat hyvin Markus Vuorelalle.

Markus Vuorela on rengastanut punakynällä Tour de Ski-kiertueen ohjelmasta suosikeikseen perinteisen hiihtotavan normaalimatkat. Toblachin kympillä, Davosin takaa-ajossa tai Val di Fiemmen yhteislähdössä olisi mukava parantaa Trondheimin maailmancupin 13:nnelta sijalta kärkikymmenikköön.

Toblachissa hiihdetään sunnuntaina väliaikalähtö, mutta Vuorela tietää kahden Tourin kokemuksista mahdollisuutensa erityisen hyviksi Fiemmen 15 kilometrin yhteislähdössä.

–  Koitetaan siinä jysäyttää, Vuorela suunnitteli Tourin aattona tammikuun kuudennen päivän kilpailua.

–  Siitä on hyviä muistoja. Tuntuu, että rata sopii itselle hyvin.

Vuorela hellii mielessään muistoja varsinkin vuoden 2021 Tourilta. Hän saavutti kiertueella uransa ensimmäiset maailmancupin pisteet, hurjistui Fiemmen yhteislähdössä 16:nneksi ja kamppaili kaikkien ällistykseksi Fiemmen sprintissä seitsemänneksi.

Lumipula siirsi takaa-ajoa

Viime talvena Markus Vuorela sinnitteli Tourin vatsataudista toipilaana. Nyt vastuksena on ohjelma, sillä Vuorela joutuu kahdesti huonoimpaan lajiinsa eli sprinttiin vapaalla hiihtotavalla.

–  Olisin toivonut, että kiertueen toinen sprintti olisi hiihdetty perinteisellä, Vuorela tunnusti.

–  Realistisesti ajatellen minun on tosi vaikea päästä aika-ajosta jatkoon varsinkin Toblachin sprintissä lauantaina, kun se hiihdetään tuoreena. Pyrin siinä vain mahdollisimman pieneen tappioon.

Sunnuntain mieluisan kympin jälkeen maanantaina hiihdetään 20 kilometrin takaa-ajo vapaalla hiihtotavalla. Reitti typistyi 25:stä 20 kilometriin lumipulan takia, ja kilpailu siirrettiin Cortinan ja Toblachin välisiltä pelloilta stadionin kilpaladuille.

–  Kisa muuttui aika paljon raskaammaksi, vaikka siitä lähti viisi kilometriä pois, Vuorela totesi.

Davosissa kilpaillaan sprintti ja takaa-ajo 3.–4. tammikuuta.

–  Luulisin, että se takaa-ajo on minulle hyvä kisa, jos pääsen sprintin jäljiltä kilpailuun kohtuulliselta lähtöpaikalta, Vuorela laskeskeli.

–  Vaikka olisin mieluiten hiihtänyt sen väliaikalähtönä.

Jyrkkää on helppo vihata

Vuorelan suosikkikilpailu eli Val di Fiemmen yhteislähtö hiihdetään lauantaina 6. tammikuuta. Sen perään pitää jaksaa sunnuntaina Tourin kuuluisa loppunousu, joka ei oikein sovi Vuorelan vartalolle.

–  Seinäjyrkän nousun kiipeäminen on vähän kevyempien miesten laji, Vuorela totesi.

Vuorela hoksaa vapaan hiihtotavan kilpailun kiipeilyosuudesta vain yhden myönteisen asian.

–  On helppo lähteä parantelemaan aiempia sijoituksia, Vuorela murjaisi 2021 Tourin sijasta 43 ja viime talven sijasta 42.

–  Ei siitä noususta kovin moni muukaan kauheasti tykkää, vaikka on siihenkin muutama spesiaalijätkä. Viisi parasta tulee sen aika nätisti niin, että se näyttää ihan hiihdolta.

Tour de Ski päättyy hiihtäjiltä palautteluun. Vuorela erehtyi 2021 Tourin jälkeen liian rankkaan tehoharjoitukseen ja toipui tasolleen vasta kauden lopulla. Viime talvena palautuminen jäi vajaaksi kisaohjelman takia.

–  Piti hiihtää heti Tourin jälkeen SM-kisat, jotta pääsin Les Roussesin maailmancupiin taistelemaan MM-paikoista. Sen jälkeen tuntui, etten palautunut Tourista missään vaiheessa.

Nyt ohjelma on mukavampi. Maailmancup jatkuu tammikuun loppupuolella, ja SM-hiihdot kilpaillaan Vantaalla helmikuun alussa.

Lue lisää Tour de Ski-kiertueesta tästä ja kiertueen ja loppukauden maailmancupin aikataulun näet tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Team Mäenpää Markus Vuorela
    1

    Team Mäenpää saa jo toisen kovan vahvistuksen tuleviin hiihtoihin

    by Teemu Virtanen
    15.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    Sven-Åke Lundbäck on yksi ruotsalaisista hiihtäjälegendoista, joka on saavuttanut mainetta arvokisoissa ja voittanut myös Vasaloppetin. Haastattelussamme hiihtäjäsankari muistelee vuoden 1981 voittoaan sekä Sapporon olympialaisia että Lahden MM-kisoja. Hänen mukaansa on myös nimetty Vasaloppetin kuuluisat loppupuolen nousut, jotka kantavat nimeä Lundbäcksbackarna.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025
  • Petter Northugin kilpailu rajun kritiikin kohteena – naisilta poistettiin palkintorahat

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ruokasooda – hiihtäjän ihmeaine vai turhaa hypetystä?

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ida Dahl avautuu rankasta vuodestaan: ”Ajattelin, että nyt minun on kuoltava”

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.04.2025
  • Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.04.2025