Mäki ja Vuorinen taipuivat loppukirissä viidenneksi
Joni Mäki ja Lauri Vuorinen sijoittuivat viidenneksi vapaan hiihtotavan miesten parisprintissä Lahdessa.
Vuorinen pääsi ankkuriosuudelle kärjessä, mutta hyytyi, kun Norjan Johannes Hösflot Kläbo iski ja karkasi selvään voittoon. Norjan joukkueessa Kläbon kanssa hiihti Even Northug.
Loppusuoralla Sveitsi, Ranska ja Yhdysvallat kukistivat Vuorisen. Toiseksi sijoittuneessa Sveitsin joukkueessa hiihtivät Janik Riebli ja Valerio Grond ja Ranskan joukkueessa Richard Jouve ja Jules Chappaz.
Trondheimin MM-mitalisti Vuorinen kiitteli yleisöä sanallisesti.
– Oli älytön mekkala. Kiitos siitä, Vuorinen viestitti katsojille.
Yleisö sai kannustuksellaan Vuorisen hiihdon hetkeksi siivilleen, mutta rohkea yritys ankkuriosuudella taisi kostautua. Mäki järjesti Vuorisen johtoasemassa viimeiselle osuudelle, mutta ankkuriosuutta pitkään vauhdittanut Vuorinen hiipui loppukahinoissa viidenneksi.
– Olisi ehkä pitänyt lähteä rauhallisemmin. Jalka kangistui takakaarteeseen, Vuorinen tunnusti.
– Mutta yleisö kannusti, enkä halunnut päästää takaa-ajajia mukaan kärkikamppailuun.
Norjan Even Northug ja Johannes Hösflot Kläbo ottivat odotetun selvästi voiton ennen Sveitsiä, Ranskaa ja Yhdysvaltoja.
– Viides sija on ihan hyvä, mutta on se vähän pettymys jäädä niukasti podiumista, Vuorinen kommentoi lopputulosta.
Mäen kurjan kauden kohokohta
Viimeisellä vuorollaan kärkipaikan ottanut Mäki hiihti yhden kauden parhaista kilpailuistaan, minkä yleisö palkitsi äänekkäästi.
– Tämä oli kauden kohokohtia, Mäki kiitteli tunnelmaa Lahden hiihtostadionilla.
Mäki on sairastellut, ja kausi meni lopullisesti pilalle, kun tauti iski vain viikko ennen Trondheimin MM-kisoja.
Mäen onneksi ensi talven ohjelmassa on olympiakisat, joten surkeat kokemukset eivät kolhi motivaatiota.
– Ei varmasti tarvitse kenenkään tulla potkimaan minua lenkille, Mäki lupasi.
Mäellä on mielekästä ohjelmaa myös loppukaudeksi. Mäki haluaa vauhdittaa Iisalmen Suomen cupissa ja Taivalkosken SM-kisoissa Pyhäjärven Pohti Ski Teamin viestiä. Hankalana vastuksena on Jämin Jänne, joka johtaa viesticupia.
Top 5, miesten parisprintti, vapaa
- Norja (Even Northug ja Johannes Høsflot Klæbo), 16:22,66
- Sveitsi (Janik Riebli ja Valerio Grond), +1,67
- Ranska (Richard Jouve ja Jules Chappaz), +1,87
- Yhdysvallat 2 (Kevin Bolger ja JC Schoonmaker), +1,97
- Suomi (Joni Mäki ja Lauri Vuorinen), +2,45
Lue myös: Sompa irtosi ja pilasi suomalaisnaisten parisprintin
Lue myös: Maailmancup huipentuu Lahdessa – katso viikonlopun ohjelma täältä
Lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita löydät osoitteesta Proxcskiing.com.