Maajoukkuehiihtäjä Suhosen kausi ohi sydänongelmien takia

Maajoukkuehiihtäjä Verneri Suhonen kertoo, että hänen kautensa on todennäköisesti ohi sydänongelmien takia.

Maajoukkuehiihtäjä Verneri Suhonen kertoo, että hänen kautensa on todennäköisesti ohi sydänongelmien takia.

Suhonen kertoi alkukaudesta Lauri & Verkku Diaries -videoblogissa sydänongelmistaan ja tutkimuksista, joissa syytä vaivoihin ei vielä löytynyt. Nyt syy on löydetty.

– Loppusyksystä alkaneet rintaongelmat paljastuivat vähäiseksi nesteeksi sydänpussissa, minkä syystä joudun olemaan urheilematta todennäköisesti muutaman kuukauden. Pitkään jatkunut tunne siitä, että kaikki ei ole reilassa paljastui todeksi, kirjoittaa Suhonen Instagram-tilillään.

Suhonen ei kuitenkaan synkistele, vaan suuntaa katseet jo ensi kauteen, jättäen samalla mahdollisuuden palata kisaladuille vielä loppukaudesta, jos terveys niin sallii.

– Vaikka harmitus on iso, niin nämä ovat kuitenkin sen tason juttuja, että terveys ajaa urheilun edelle. Hoidetaan mies kuntoon ja aloitetaan hommat uudelleen, kun sen aika on. Täältä noustaan vielä kovempana, kun koskaan. Vastoinkäymiset kuuluvat urheiluun ja nyt on mun vuoro maistaa urheilun tätäkin puolta. Katsotaan kuitenkin toiveikkaana eteenpäin ja kohti ensi kautta, kirjoittaa Suhonen ja jatkaa:


– Saatan kilpailla loppukaudesta joissain kilpailuissa mutta parannan ensin itseni kuntoon ennen kuin suunnittelen tulevaa.

Suhonen ehti kilpailla kuluvan kauden aikana vain neljässä kilpailussa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026