Maajoukkue leireili onnistuneesti kolme viikkoa Italiassa

Maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen kertoo viime viikolla päättyneen korkeanpaikanleirin leirin sujuneen hyvin. Pasanen seuraa erityisellä mielenkiinnolla nuorten mieshiihtäjien kehittymistä.

Maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen kertoo viime viikolla päättyneen korkeanpaikanleirin leirin sujuneen hyvin. Pasanen seuraa erityisellä mielenkiinnolla nuorten mieshiihtäjien kehittymistä.

Maajoukkue totesi viime vuonna 1800 metrissä sijaitsevan Passo Lavazen italialaiskylän sopivan leiripaikaksi erinomaisesti, eikä nytkään tarvinnut pettyä.

– Hyvin meni ja paikka on erinomainen. Myös säät suosivat. Vain muutaman kerran oli yöllä ukkosta ja sadetta.

Leirillä oli mukana seitsemän nais- ja 11 mieshiihtäjää. Naiset harjoittelivat oman ohjelmansa mukaan. Miehet oli puolestaan jaettu sprintti- ja distanssiryhmiin.

– Sprintti- ja distanssimiehet harjoittelivat 60-70 prosenttisesti saman ohjelman mukaan. Yhtä harjoitusta lukuun ottamatta tehotreenit oli eriytetty. Esimerkiksi yksi kisanomainen harjoitus toteutettiin niin, että distanssimiehet tekivät 55 minuutin skiathlonin ja sprintterit sprinttikisaa muistuttavan harjoituksen.

Kolmen viikkoa korkealla huippuolosuhteissa, motivoituneessa ja kilpailuhenkisessä seurassa koettelee malttia. Pasanen kuitenkin vakuuttaa, että senkin suhteenkin kaikki sujui hyvin.

– Toki kolmen viikon leirillä rasitus saattaa kasaantua ja siihen reagointi on tarpeen. Kaikki pystyivät kuitenkin tekemään hyvin kaikki tehoharjoitukset, kertoo Pasanen.

Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Anne Kyllönen Passo Lavazzen rullaradalla.
Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Anne Kyllönen Passo Lavazzen rullaradalla. Kuva: Lauri Vuorinen

Urheilijoiden kuormitusta seurattiin yösykeseurannalla. Lisäksi painoa tarkkailtiin riittävän nestetasapainon varmistamiseksi. Laktaattitasoja seurattiin osassa PK-harjoituksia, mutta erityisesti tehoharjoitusten aikana. KIHU:n Jussi Mikkola oli valtaosan leiristä paikalla tukemassa juuri kuormituksen seurannassa.

Onko sinulla tässä vaiheessa dataa tai tuntumaa, miten urheilijat ovat menneet kesän aikana eteenpäin?

– Kokeneemmat urheilijat pitivät kahden olympialaisiin päättyneen arvokisavuoden jälkeen pidemmän siirtymäkauden ja he ovat tässä vaiheessa hyvällä perustasolla. Erityisesti nuorten miesten tilanne on hyvä. Taso on noussut. He pystyvät harjoittelemaan kokeneempien maajoukkueurheilijoiden mukana. Toivottavasti se näkyy talvella myös tuloksissa, vastaa Pasanen.

Kaksi vuotta koronapandemiaa ja samanaikainen totaalinen olympiasatsaus on varmasti stressannut urheilijoita. Tilanne on jonkin verran muuttunut.

– Edelleen sen suhteen ollaan tarkkana ja varsinkin matkustettaessa käytetään maskeja. Muu maailma on jättänyt koronaprotokollat vähemmälle ja ehkä mekin voimme ottaa vähän henkisesti helpommin ja stressaamatta.

Italian leirillä kaikki pysyivät terveinä. Ainoa takaisku oli Johanna Matintalon kaatuminen rullahiihtolenkillä. Hän palasi kotiin muutama päivä ennen muita parantelemaan pintaruhjeita ja tikattua kättään.

Maajoukkue kokoontuu seuravan kerran 16. syyskuuta Vuokatissa. Noin viikon kestävän leirin ohjelmassa on ainakin rullahiihdon SM-kilpailut, Vuokatinvaaran testijuoksu sekä lumituntuman hakemista hiihtoputkesta.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026