Maailmanluokan ladut – Talvikisaladut kestävät vaativuudessa vertailun olympialatuihin

Ounasvaaran Talvikisat päätetään hiihdon kuninkuusmatkoilla sunnuntaina 3.4. Miesten 50 kilometrin kisassa nousumetrejä kertyy enemmän kuin Norjan Holmenkollenilla.

Ounasvaaran Talvikisat päätetään hiihdon kuninkuusmatkoilla sunnuntaina 3.4. Miesten 50 kilometrin kisassa nousumetrejä kertyy enemmän kuin Norjan Holmenkollenilla.

Rovaniemellä kilpaillaan 1.-3.4 Pohjoismaisten hiihtolajien SM-kisat. Ounasvaaran Hiihtoseura on kisojen myötä herättämässä henkiin legendaariset Ounasvaaran talvikisat ja ohjelmassa on viikonloppuna maastohiihdon lisäksi myös mäkihyppy ja yhdistetty.

Kilpailijoilla on viikonlopun aikana edessään kansainvälisen tason ladut, jotka haastavat eri mittaisilla lenkeillä maastohiihtäjien lisäksi myös yhdistetyn hiihto-osuudella.

Maastohiihdon kilpailunjohtaja Janne Hyypän mukaan ladut todella haastavat urheilijat.

– Radat täyttävät kaikki kansainväliset vaatimukset ja niiden kunto on nyt todella hyvä. Radat mahdollistavat tasapuoliset ja hyvät olosuhteet kaikille. Kansallinen porukkakin pääsee mittamaan omaa kuntoaan suhteessa maajoukkuehiihtäjiin kansainvälisen vaatimustason laduilla, Hyyppä toteaa.

Perjantaina kilpailut avataan naisten 5 kilometrin ja miesten 10 kilometrin vapaan kilpailuilla. Ratoina käytetään urheilijoiden ylistämää 5 kilometrin FIS-latua, eli niin sanottua ”ylävitosta”. Rovaniemellä jo pidemmän aikaa asunut Johanna Matintalo kommentoi rataa seuraavasti:

– Ylävitosen pisin nousupätkä on pitkä ja osittain hämäävä, koska sen päällä on kuitenkin vielä yllättävän pitkä tasaisempi työpätkä mikä pitää pystyä vauhdillisesti tulemaan kovaa. Myös ylävitosen loppuun tulevat yksittäiset nousupätkät, varsinkin viimeinen pidempi nousu eli ”linjanousu” on kova jos alkulenkistä on hiihtänyt liian kovaa. Napakka, mutta myös aika keliriippuvainen vitonen. Nopealla kelillä laskut heittävät vastamäkeen enemmän, mutta hitaalla kelillä rata on selkeästi raskaampi. Ehdottomasti yksi omista suosikkivitosista Suomessa, Matintalo kertoo.

Lauantain viesteihin on saatu mielenkiintoiset ladut perinteisen osuuksien kiertäessä helpommalla Golf-kentän puolella. Naisten viestissä hiihdetään vapaan osuudet Suomen Cupista tutulla Mustin lenkillä.

Miehillä viestit ratkaistaneen vapaan osuuksilla, kun siirrytään SM-kisoja varten tehdylle uudelle 3,3 kilometrin kilpaladulle. Ennakkosuosikkeja ei pidä väheksyä, mutta pääsemme varmasti todistamaan tasaisia ja mielenkiintoisia viestejä.

Todellinen haaste on edessä sunnuntain pitkillä matkoilla. Naisten 30 kilometrin ja miesten 50 kilometrin perinteisen kilpailut kestävät lukujen valossa vertailun esimerkiksi Pekingin Olympialaisten latuihin.

Miesten 50 kilometrin kilpailussa kierretään kuusi kertaa 8,3 kilometrin lenkki ja sen myötä nousumetrejä kertyy 1926 metroä, mikä on enemmän kuin esimerkiksi legendaarisella Holmenkollenin viidelläkympillä.

Perjantain ja sunnuntain henkilökohtaisten kilpailujen radat kestävät siis todella vertailun kansainvälisiin latuihin.

Viikonlopun aikana onkin odotettavissa kovia taisteluita ja kilpailunjohtaja Janne Hyyppä odottaa paljon etenkin sunnuntailta jolloin ”linjanousuun” on kuulopuheiden mukaan ennakoitavissa kovaa ja korviahuumaavaa kannustusta!

Haastetta lisää vielä kevään arvaamattomat ja muuttuvat olosuhteet, joten huoltokopeillakin täytyy onnistua ja paikallistuntemuksesta lienee hyötyä.

Rovaniemen SM-hiihtojen latukartta.
Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026