Lumitehdas takaa lumen Vantaalle
Ilmastonmuutos asettaa vakavat haasteet talviurheilulle ja täten myös maastohiihdolle. Tänä talvena on jälleen nähty luontoäidin oikuttelut aina tammikuun kovista pakkasista helmikuun alun yllättäviin kevätkeleihin etelässä. Ensi viikolla Etelä-Suomessakin kylmenee, joten talvi ei vielä viikonlopun plussakeleihin kaadu pääkaupunkiseudullakaan. Vantaan Hakunilassa pääsee ensi talvena hiihtämään yli puoli vuotta säästä riippumatta.
Lumitehdas takaa hiihtokelit Vantaa Hakunilaan tulevalle hiihtokaudelle 2024-25 aina marraskuusta toukokuulle. Lähes miljoona euroa maksanut tehdas tuottaa lunta vaikka helteessä, ja sen laitteisto sijaitsee korkeassa kontissa. Lunta voidaan tuottaa päivässä niin paljon, että sillä katetaan 200 metriä hiihtolatua. Viiden vuorokauden aikana pitäisi syntyä riittävä määrä lunta pitkään alkukauden latuun.
Iltalehti kirjoitti aiheesta tänään, ja artikkelin mukaan lumitehdasta voi verrata lumitykkiin sillä erotuksella, että tehdasta voi käyttää millä säällä tahansa, kun taas tykki vaatii aina muutaman asteen pakkasta. Lähin vastaava lumitehdas löytyy Viron Otepäästä.
Lumitehdas ei kuitenkaan vaikuta nyt tulevan viikonlopun Vantaan SM-kisoihin. Lue maajoukkueen päävalmentajan Teemu Pasasen ajatuksia mestaruuskisoista tästä.
Vantaan SM-hiihdot ovat osa Suomen Cupia – alla loppukauden ohjelma cupissa:
- Vantaa 2.-4.2.2024 (SM-hiihdot)
- Kuopio 24.-25.2.2024
- Äänekoski 22.-24.3.2024 (SM-hiihdot)
- Rovaniemi 6.-7.4.2024
Maastohiihdon maailmancup jatkuu Pohjois-Amerikassa ja sen jälkeen Pohjoismaissa. Alla on koko tämän kauden maailmancupin loppuohjelma:
Periodi IV – Pohjois-Amerikka
- Helmikuu 9-13: Canmore, Kanada
- Helmikuu 9 – 10km F
- Helmi 10 – sprintti F
- Helmikuu 11 – 20km yhteislähtö C
- Helmikuu 13 – sprintti C
- Helmikuu 17-18: Minneapolis, USA
- Helmikuu 17 – sprintti F
- Helmikuu 18 – 10km F
Periodi V – Pohjoismaat
- Maaliskuu 1-3: Lahti, Suomi
- Maaliskuu 1 – joukkuesprintti C
- Maaliskuu 2 – 20km C
- Maaliskuu 3 – sprintti F
- Maaliskuu 9-10: Oslo, Norja
- Maaliskuu 9 – 50km yhteislähtö C naiset
- Maaliskuu 10 – 50km yhteislähtö C miehet
- Maaliskuu 12: Drammen, Norja
- Maaliskuu 12 – sprintti C
- Maaliskuu 15-17: Falun, Ruotsi
- Maaliskuu 15 – sprintti C
- Maalisku 16 – 10km C
- Maalisku 17 – 20km yhteislähtö F





