Lepistö piti Jämin värit kärjessä miesten viestin loppukirissä

Jämin Jänne hiihti voittoon maastohiihdon Suomen cupin miesten viestissä Kuopiossa.

Jämin Jänne hiihti voittoon maastohiihdon Suomen cupin miesten viestissä Kuopiossa.

Kilpailu ratkesi loppukirissä, jossa Jämin ankkuri Lauri Lepistö kukisti Imatran Urheilijoiden Miro Karppaisen ja kaukaa takaa kärkijoukkoon nousseen Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskasen.

Perinteisellä hiihtotavalla 3×7,5 kilometrin viestin voittajina juhlivat Lepistön lisäksi Jämin Markus Vuorela ja Ristomatti Hakola.

–  Olihan tämä viihdettä, Vuorela kommentoi jännittäväksi kehkeytynyttä viestiä Ylen tv-haastattelussa.

Hakola kertoi tehneensä toisella osuudella töitä, jotta saisi Puijoon eroa ennen ankkuriosuutta. Vaihdossa eroa olikin tuntuvasti, maalissa enää vain sekunti.

–  Pitää muistaa, että en hiihtänyt ankkurina vain Iivoa vastaan. Oli siellä muitakin kovia kavereita. En uskonut, että olisin paras kirissä, Lepistö sanoi Ylelle.

Imatran viestitrion muodostivat Olli Ahonen, Ville Ahonen ja Karppanen. Maalissa joukkueen ero Jämiin oli 0,8 sekuntia.

Niskanen joutui hapoille

Niskanen starttasi ankkuriosuudelle 43 sekunnin päässä kärkikuusikosta. Hän oli osuudella selvästi nopein, sillä eroa osuuden muihin kertyi 39 sekuntia.

–  Alku oli ylikovaa. Sai kiriä ainakin hapoille. Napsun loppui matka kesken. Yllättävän hyvin irtosi kiri noin kovilla hapoilla, Niskanen kommentoi Ylelle.

Niskanen myönsi lauantaisen henkilökohtaisen kilpailun vetäneen sen verran nöyräksi, että sunnuntaina piti jo testata suksia. Lauantaina Niskanen jäi Puijolla 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa neljänneksi.

Odotukset kääntyivät ensi viikonloppuun, kun maailmancupia hiihdetään Lahdessa. Niskasen päämatka on silloin lauantainen 20 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.

–  Lahdessa on varmasti yhtä hyvä kotiyleisö kuin täälläkin. Tulee varmasti mielenkiintoiset kisat, Niskanen sanoi.

Suomen cupissa Niskasta ennen kuopiolaisten viestiä veivät Valtteri Pennanen ja Niilo Mäkinen. Puijon maajoukkuehiihtäjistä vuodenvaihteen mainion vireensä hukannut Perttu Hyvärinen oli koko Suomen cup -viikonlopun sivussa. Tour de Ski -kiertueella Hyvärinen hiihti uransa avausvoiton maailmancupissa oltuaan ykkönen Toblachissa perinteisen hiihtotavan kympiltä.

Tulokset

Lue myös: Vuokatti Ski Team Kainuu voittoon naisten viestissä Kuopion Suomen cupissa

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • FIS Falun
    1

    FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    by Maastohiihto.com
    11.05.2025
  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Alvar Myhlback, Ruotsin juniorisensaatio, keskittyy pitkille matkoille

    Viime kaudella Alvar Myhlback voitti Vasaloppetin, mutta kilpaili samalla myös perinteisessä maastohiihdossa normimatkoilla. Nyt hän on tehnyt päätöksen siitä, mihin aikoo tulevaisuudessa panostaa
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Wassberg-tekniikka – avain sujuvuuteen ja nopeuteen rullahiihdossasi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Kuntohiihtäjien testit – onko niistä hyötyä?

    kirjoittaja Heidi Lehikoinen
    14.05.2025
  • Kuokka on luistelutekniikka ylämäkiin – näin hallitset sen!

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.05.2025
  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025