Laukli ja Andersen Skandinavia Cupin vahvimmat sunnuntaina – Kettunen parhaana suomalaisena 11:s

Lillehammerin Skandinavia Cup jatkui tänään vapaan kymmenen kilometrin väliaikalähdöillä.

Lillehammerin Skandinavia Cup jatkui tänään vapaan kymmenen kilometrin väliaikalähdöillä.

Naisten kilpailun voittoon hiihti Yhdysvaltain Sophia Laukli, joka voitti toiseksi tullutta Norjan Helene Marie Fossesholmia 18 sekunnilla. Kolmas oli Norjan Karoline Simpson-Larsen.

Oona Kettunen oli parhaana suomalaisena 11:s jääden 1:15 kärkeen. Kymmenennestä sijasta hän jäi kaksi sekuntia. Aiemmilla kausilla myös Ski Classicsissa hyville sijoille hiihtänyt Kettunen on aloittanut kautensa vahvasti ja pääsi osaksi Suomen joukkuetta Rukan maailmancupiin joulukuun alussa.

Toiseksi paras suomalainen naisten kilpailussa oli 28. sijalle hiihtänyt Anna-Kaisa Saari.

Naisten tulokset

Miesten kilpailu oli norjalaisten juhlaa, sillä 13 ensimmäistä sijaa menivät Norjaan. Voittoon hiihti Iver Tildhem Andersen, joka voitti 19 sekunnilla toiseksi tullutta Mattis Stenshagenia. Kolmas oli Håvard Moseby.

Paras suomalaismies oli eilisen tapaan Niko Anttola, joka oli 16:s jääden 1:10 kärkeen. Markus Vuorela oli 20:s, Petteri Koivisto 32:s, Juuso Haarala 35:s ja Olli-Pekka Laitila sekä Lauri Lepistö jaetulla 40. sijalla. Remi Lindholm oli 48:s.

Miesten tulokset

Skandinavia Cup jatkuu Ruotsin Jällivaarassa tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Lue myös: Stenshagen ja Fossesholm voittoihin Skandinavia Cupin 20 kilometrillä – Anttola parhaana suomalaisena 12:s

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026