Kyllönen vei SM-kultaa naisten kympillä, Ryytty kiri hopealle

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen kuittasi lauantaina Imatralla vakuuttavasti uransa 12:nnen maastohiihdon henkilökohtaisen Suomen mestaruuden.

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen kuittasi lauantaina Imatralla vakuuttavasti uransa 12:nnen maastohiihdon henkilökohtaisen Suomen mestaruuden.

Kyllönen johti kilpailua jokaisella väliaikapaikalla, mutta kokenut hiihtäjä joutui lopussa tiukille. Iisalmen Visan Vilma Ryytty kiri SM-hopealle ja taipui maalissa Kyllöselle vain 5,9 sekunnilla.

Vuokatti Ski Teamin Vilma Nissinen hävisi Kyllöselle 9,3 sekunnilla ja nappasi pronssia.

– Tiukka kisa, lähdin aika riskillä kovaa hiihtämään ja alkuun tuli ihan hyvin eroa, mutta sitten se pysyi pitkään aika samana ja lopussa tytöt pistivät tosi hyvin kampoihin. Kokonaisuutena tosi hyvä kisa, Kyllönen kommentoi Maastohiihto.comille. 

Kyllönen kehui myös tunnelmaa ladun varressa.

– Olisi ollut kiva hiihtää vähän pidempää reittiä, mutta tänään kun oli tämmöinen lumisadekeli, niin oli tosi hyvä, että oli lyhyt reitti. Yleisö oli löytänyt ladulle tosi hyvin ja oli kiva hiihtää, kun noin hyvä kannustus oli koko matkan. 

Toiseksi kirinyt Ryytty oli niin ikään tyytyväinen päivän kulkuunsa.

– Se oli tiivistettynä täydellinen kisa. Lähdin hyvää vauhtia ja se vauhti kantoi loppuun asti, että ei tullut missään vaiheessa mitään sippaamista. Varsinkin nousuihin jaksoi painaa hyvin ja sai hyvin irti itsestään, Ryyttyi kertoi. 

Tulokset

Lue myös: AT Ski Team sivakoi naisten parisprintin Suomen mestariksi

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • viikonlopun 50 km Remi Lindholm
    1

    Viikonlopun 50 km kisoihin lähtee kuusi suomalaishiihtäjää

    by Maastohiihto.com
    07.03.2025
  • viestijoukkueet
    1

    Viestijoukkueet julki huomiseen miesten kisaan – aikataulumuutos

    by Maastohiihto.com
    05.03.2025
  • 1

    Ebba Anderssonin hylkäys nosti Kerttu Niskasen Holmenkollenilla neljänneksi

    by Pasi Rein / STT
    15.03.2025
  • Klæbo
    1

    Selibaatilla kultamitaleita ja dopingtestaajat herättivät Vuorisen

    by Maastohiihto.com
    04.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Keskivartaloharjoittelu: hiihtäjien salainen ase

    Kilpailukauden lähestyessä sekä maastohiihtäjien että pitkän matkan hiihtäjien kannattaa pitää keskivartaloa vahvistavat treenit mukana harjoitusohjelmassa. Vahva keskivartalo voi vaikuttaa merkittävästi hiihtosuorituksiin ja auttaa ylläpitämään hyvää tekniikkaa myös väsyneenä.
    kirjoittaja Leandro Lutz / Käännös Venla Rantala
    02.11.2025
  • Vuokatti Ski Team ja Pohti SkiTeam veivät Suomen Cupin ensimmäiset viestit Vuokatissa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.11.2025
  • Team BSV IBEX – Sveitsiläinen tiimi tuo kansainvälisyyttä alppihengellä

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.11.2025
  • Gunde Svan – Ruotsin hiihtosankari, joka asetti rimaa korkeammalle

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.11.2025
  • Niemelä ja Melnits voittoihin hiihtokauden avauksessa Vuokatissa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.11.2025